Tulkaa kaikki -liikkeen vaalimenestys oli koko maassa hyvä. Kirkolliskokoukseen liike sai koko maassa 6 lisäpaikkaa. Uudistusmielisten pappien ja maallikoiden yhteenlaskettu paikkamäärä on nyt 46 paikkaa 96 paikasta. Se on vielä kaukana ¾ enemmistöstä, jolla tasa-arvoinen avioliitto toteutuisi, mutta on jo lähes yksinkertainen enemmistö 48 paikkaa.
Myös Mikkelin hiippakunnassa menestyimme hyvin. Maallikkoehdokkaiden äänimäärä 224 oli 10 % enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Kirkolliskokoukseen saimme yhden lisäpaikan eli kolme paikkaa, vaikka hiippakunnan paikkamäärä aleni yhdellä 7 paikkaan. Hiippakuntavaltuustoon saimme yhden lisäpaikan eli viisi paikkaa 14 maallikkopaikasta. Avoimen kirkon papit saivat entisen paikkamäärän kirkolliskokoukseen eli kaksi paikkaa neljästä ja hiippakuntavaltuustoon yhden lisäpaikan eli 5 paikkaa 7 pappien paikoista. Avoimen kirkon pappien ja TK-maallikoiden yhteinen paikkamäärä 10 on viittä vaille enemmistö eli 10 paikkaa 21 paikasta.

Olisiko voinut mennä vielä paremmin?

Maallikkoehdokkaita oli molemmilla listoilla täysi määrä. Valituiksi tuli uusia nuoria naisehdokkaita. Miessukupuoli jäi vähän mopen osalle, sillä kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon valituista 8 henkilöistä vain yksi on mies.

Ennen vaaleja piispanvaalin tulosten perusteella tekemäni vaaliennuste oli kolme paikkaa kirkolliskokoukseen ja 7 paikkaa hiippakuntavaltuustoon. Tämä tavoite toteutui kirkolliskokouksen osalta, mutta ei hiippakuntavaltuuston osalta. Äänipotentiaalia arvioitaessa voi todeta, että seurakuntavaalien vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista 250 kannatti tasa-arvoista avioliittoa. Mari Parkkista äänesti piispanvaalissa noin 260 maallikkoa. Äänipotentiaalia olisi siten ollut vajaat 40 ääntä enemmän. Vaaliennusteessani arvioitu hiippakuntavaltuuston äänimäärä oli selvästi ylimitoitettu eikä ottanut huomioon em. faktista äänikattoa.

Kirkollisvaalien tilanne on toinen kuin seurakuntavaalien. Seurakuntavaaleissa äänestää noin 10 % äänioikeutetuista, kirkollisvaaleissa noin 90 %. Seurakuntavaaleissa on siten käytännössä rajaton mahdollisuus hyvällä vaalikampanjalla saada lisää ääniä. Jos meillä hiippakuntavaltuustoon on 42 ehdokasta, äänestäjistä on käytetty äänipotentiaalista jo lähes viidennes. Näin jos oletamme, että ehdokkaat äänestävät itseään. Kirkollisvaaleissa kaikki äänestäjät ovat kirkon luottamushenkilöinä jo sitoutuneet omissa vaaleissaan johonkin ryhmään. Ei ole kovin todennäköistä, että he helposti äänestävät muun ryhmän ehdokasta. Ehdokkaiden omien äänien vähentämisen jälkeen pitäisi ehdokkaan saada jäljelle jäävistä 218 äänestä keskimäärin 5,2 ääntä. Ehdokkaiden omat äänet huomioon ottaen ääniä tuli 5,35 per ehdokas eli paljon ei ollut varaa lisäykseen.

Ehdokkaiden suuri määrä näyttää johtaneen enemmän äänten uudelleenjakoon kuin äänimäärän kasvuun. Tämä näkyy siinä, että monessa tapauksessa aiemmissa vaaleissa ehdokkaina olleiden äänimäärät putosivat. Ehdokkaiden määrän kasvu toi 19 %:n äänimäärän kasvun hiippakuntavaltuustovaaleissa, kun ehdokasmäärä kasvoi 247 %. Kirkolliskokousehdokkaiden osalta vastaavaa vertailua ei ole mielekästä tehdä, koska sallittu ehdokasmäärä aleni hiippakunnan paikkakiintiön pudottua yhdellä.

Kasvanut ehdokasmäärä on positiivinen asia, koska se sitoo uusia henkilöitä mukaan liikkeen aktiiviin toimintaan. Uusissa ehdokkaissa on vaaleissa hyvin menestyneitä, mikä lupaa tulevaisuuteen hyvää.

Kaikkein tärkein muutos olisi, että kirkollisvaalit muuttuisivat suoriksi kansanvaaleiksi, jolloin seurakuntalaisten tahto pääsisi aivan eri tavalla näkyviin kuin nykyisessä omituisessa vaalijärjestelmässä.

Mistä ääniä jatkossa?

Näissä kirkollisvaaleissa pystyttiin melko hyvin saavuttamaan äänipotentiaali. Jatkossa lisä-ääniä kannattaisi tavoitella demarien, kokoomuksen ja keskustan listoilla seurakuntavaaleissa olleista äänestäjistä, kuten näissä vaaleissa osin tehtiinkin. Tavoitteena voi pitää, että tulevaisuudessa puoluelistat jäisivät kokonaan pois kirkollisista vaaleista, ja puolueissa aktiivit hakeutuisivat kirkkopoliittista näkemystään vastaavan ryhmän ehdokkaiksi.

Toinen uusi potentiaali on löydettävissä niistä seurakunnista, joista ei ole mukana aktiiveja TK -liikkeen toiminnassa. Tämä näkyi jo näissä vaaleissa. Iitin kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja sai uutena 9 ääntä eli melkein puolet kirkkovaltuustosta. Myös Kangasniemen ja Pyhtään seurakunnat olivat ensi kertaa edusteilla. Pienemmissä seurakunnissa liikkeemme ehdokas, joka on merkittävässä luottamustoimessa seurakunnassa, voisi koota Iitin esimerkin tavoin kirkkovaltuuston ääniä. Pienille seurakunnille voi olla tärkeämpää saada äänestää omaa ehdokasta kuin se aatemaailma, mitä hän edustaa.

Äänipotentiaalia jäi käyttämättä myös maallikoiden äänestysprosentin jäädessä 83 %:iin ja pappien 63 %:iin. Jos arvioidaan Tulkaa kaikki -liikkeen osuudeksi äänestämättömistä maallikoista sama kuin osuus kaikilla äänioikeutetuilla keskimäärin, olisi päädytty maallikoilla noin 270 mahdolliseen ääneen eli lähelle piispanvaalin äänimäärää ja noin 50 lisä-ääneen. On tärkeää että omat joukot pidetään kasassa ja aktiivisina.

Summa summarum

Voimme Mikkelin hiippakunnassa olla tyytyväisiä vaalitulokseen. Se oli se, mikä näillä reunaehdoilla oli mahdollista saavuttaa. Saimme kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon uusia nuoria ehdokkaita, joihin panemme toivomme jatkossa, ja monet aiemmin ehdokkaina olleet menestyivät hyvin. Vaalityökin oli kaikilta osin mallikelpoista. TK Suomi toimintaryhmän kokouksissa saatoimme joka käänteessä havaita, että Mikkelin hiippakunnassa oltiin aina muita askeleen edellä. Yhteisellä asialla uurastuksesta ansaitsevat suurkiitoksen ehdokkaiden vaalityön ohella Kauko, Minni, Antero, Arto, Pauli ja Pauliina.

Pentti Rauhala
Lahti