Aihearkisto: Kirjoituksia

Kirkko muuttuu, sittenkin

Vastaa

Muutokset kirkossa tapahtuvat tunnetusti hitaasti. Yhtä vuosikymmentä muualla maailmassa vastaa vuosisata kirkossa, sanotaan. Hallinto on kiemuraista ja päätöksenteko monenlaisten esteiden hankaloittamaa – ja vielä verkkaisempaa on teologisen ymmärryksen ja ajattelutapojen avartuminen. Välillä tuntuu, ettei juuri mikään muutu. Tämä voi helposti lannistaa innokkaimmankin kirkon uudistajan.

1960-luvun tutut odotukset

Käsiini osui jokin aika sitten lehtileikekansio, joka lojui äitini senioriasunnon kirjahyllyssä Tampereella. Löysin sieltä edesmenneen isäni haastattelun vuodelta 1968, jolloin hänestä tuli Tampereen Viinikan seurakunnan kirkkoherra.

”Tahtoisin mahdollisimman laajalti tutustua uuden seurakuntani jäseniin. Siten olisi helpompi päätellä, millaisia työmuotoja siellä kipeimmin kaivataan”, pastori Timo Saarelma toteaa haastattelun aluksi.

”Uskon, että paljon useammat olisivat mukana seurakunnan työssä, jolleivät he kokisi olevansa itse toiminnan kohteita vaan toimivia jäseniä. Nykyisin aivan liikaa tuijotetaan ajatukseen, että seurakunta on siellä, missä seurakunnan työntekijä on. Olisi oivallettava, että seurakunta on kaikkialla siellä, missä seurakuntalaiset ajattelevat, puhuvat, toimivat. Ongelmana on vain tämän ajatuksen ymmärtäminen.”

Niinpä. Entä nelikymppisen isäni odotukset uuden työn alkaessa? Näin hän kertoo Tampereen Kirkkosanomille:

”Toivon, että seurakunnan toiminnassa saataisiin kokea yhteyden tunnetta ja kyettäisiin kunnioittamaan toinen toisensa erilaista mielipidettä. Erilaisuus pitäisi voida kokea siunauksena eikä kirouksena. Toivoisin myös, että nekin, jotka tähän asti ovat olleet ulkopuolella, voisivat tulla mukaan. Tähän päämäärään on pyrittävä yhdessä kaikkien seurakuntalaisten kanssa. Maallikoilla on tässä asiassa suorastaan avainasema.”

Isäni 55 vuotta sitten esittämät ajatukset tuntuvat tämän päivän näkökulmasta jotenkin huvittavan tutuilta. Juuri näinhän puhuvat myös 2020-luvulla valitut kirkkoherrat haastatteluissaan. Eikö mikään siis ole kirkossamme muuttunut? Onko seurakunta vieläkään siellä, missä seurakuntalaiset ovat? Olemmeko oppineet kunnioittamaan erilaisuutta? Ovatko maallikot aktivoituneet? Täytyy todeta, että moni asia on pahasti kesken.

Maissi Erkko vuoden 1893 kirkolliskokouksessa

Jotain on kaikesta huolimatta nytkähtänyt eteenpäin – ainakin jos suuntaamme vertailevan katseemme hieman kauemmas. Reetta Hänninen kertoo kirjassaan ”Tulisydän – Maissi Erkon kiihkeä elämä” (Otava 2023) Sanoma Oyj:n edesmenneen toimitusjohtajan Aatos Erkon isoäidistä Maissista. Vuonna 1893 tämä Maissi, tuolloin 21-vuotias nuori nainen, pääsi seuraamaan kirkolliskokousta Turussa. Kirja kuvaa tätä kokemusta näin:

”Kirkolliskokous oli yksi niistä areenoista, joilla vanhoilliset kamppailivat edistysmielisten, siis käytännössä nuorsuomalaisten, kanssa. Tärkeimpiä kysymyksiä oli ehtoollispakko, jonka poistamista kokouksen harvat vapaamieliset ajoivat kiihkeästi. Vaikka kirkosta sai periaatteessa erota, oli ehtoollisella käynti vaatimuksena esimerkiksi valtion virkoihin hakiessa tai naimisiin mennessä. Nuoret vaativat myös papinvaaleihin yhden äänen periaatetta sen sijaan, että varakkaimpien äänet painoivat enemmän. Lisäksi he vastustivat vaatimuksia nuorison siveellisyyttä turmelevien kirjojen ja julkisten luentojen sensuroimisesta.”

Tämän lukeminen herätti minussa yllättäen aika vahvaakin toivoa. Toden totta: paljon on muuttunut 1800-luvun lopun jälkeen – ja hyvään suuntaan. Kirkko muuttuu sittenkin, vaikkakin hitaasti. Ilman eri vuosikymmenien uudistusmielisiä vaikuttajia kirkko olisi tänä päivänä monin tavoin vanhoillinen ja epäoikeudenmukainen instituutio – jopa nykypäivän konservatiivien mielestä.

Muutos ei silti ole itseisarvo, eivätkä sitä määräile maailman tuulet. Eipä tietenkään. Luterilaisina me luotamme siihen, että kestävä, oikeanlainen uudistuminen tapahtuu silloin, kun kirkko palaa uskonsa lähteille, kristinuskon ydinsanomaan, joka on armo ja rakkaus. Tätä ytimeen keskittymistä on korostanut myös hiippakuntamme uusi piispa Mari Parkkinen. Toivotan Mari-piispalle siunausta hänen vaikeassa työssään kirkon ja sen yhtenäisyyden rakentajana.

Minna Saarelma-Paukkala
Dosentti, toimitusjohtaja
Keski-Lahden seurakunnan luottamushenkilö, Lahti

Mahdollisuus kirkon uudelle arvojohtajuudelle

Vastaa

Suomessa on nyt uusi hallitus ja tämän myötä uusi suunta. Hallitusneuvottelut ovat olleet selkeästi vaikeita ja hallitusohjelmassa on jouduttu sovittamaan yhteen hyvin erilaisia arvopohjia sekä ponnistamaan vaikeasta maailmantaloudellisesta tilanteesta. Suunnitellut leikkaukset sosiaaliturvaan ja kehitysyhteistyörahoitukseen sekä turvapaikkakäytäntöjen kiristäminen voi kuitenkin ajaa jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat yhä ahtaammalle.  

Tässä tilanteessa kristillisellä kirkolla on mahdollisuus lunastaa paikkansa lähimmäisenrakkauden majakkana. On aika ottaa rakkauden arvojohtajuus, olla hylkäämättä pientä ihmistä Suomessa tai ulkomailla. Kirkko voi toimia niiden äänenä, jotka itse eivät voi puhua, tai joiden ääni on liian heikko. 

Jeesuksen sanoin lähimmäisenrakkaus ulottuu kaikkiin. Sukupuolesta, seksuaalisesta suuntaumuksesta tai synnyinmaasta riippumatta. Kehitysyhteistyörahoilla on merkittävä vaikutus ja etenkin pitkäaikaisten projektien merkitys kohdemaissa on suuri. Olemmeko me unohtaneet Jeesuksen sanat rikkaalle? “…mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua”. Suomen “kaikki” on alle prosentti – ja odotettavasti jatkossa vieläkin vähemmän.

Eikä kristitty voi Jeesusta kieltämättä vaatia turvapaikanoikeuden rajaamista tiettyyn uskontokuntaan tai mantereeseen. Auttamisen rajoittamisesta Hän kysyykin – miten olemme silloin parempia, kuin pakanat? Maailmantilanteen epävakautuessa sotien sekä ilmastonmuutoksen takia pakolaiseksi joutuvien määrä luultavasti nousee eikä kiintiöpakolaismäärän laskeminen tässä tilanteessa ole inhimillistä.

Meillä on rajamme kyvyssämme auttaa muita – henkilökohtaisella, kirkon ja valtion tasolla. Kirkon budjetti kalpenee valtion budjetille. Kirkon ja meidän kristittyjen onkin oltava mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotta kristilliset arvot toteutuisivat myös politiikassa valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Jos omat hartiat eivät riitä, on mukaan houkuteltava lisää hartioita.

Näyttäkäämme kristilliset arvot tekoina. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä vastaan kohdistettuun vihapuheeseen voimme puheen tuomitsemisen lisäksi vastata järjestämällä sateenkaarimessuja. Puhukaamme kristilliset arvomme ääneen. Kirkon on käytettävä ääntään ja puolustettavaa empatiaa ja suomalaista, kristillistä arvopohjaa niiltä hyökkäyksiltä, joiden kohteeksi ne ovat joutuneet.

Menestyvä yhteiskunta vaatii suuren määrän kykyä asettua toisen asemaan. Tässä empatiatyössä kirkko on kaikkein vahvimmin omalla tontillaan ja pystyy toivottavasti todistamaan oman merkityksensä myös usealle kirkosta jo lähteneelle.

Alvar Külmäsu

Piispanvaalit ja kuulento

Vastaa

Monet vanhemman polven ihmiset muistavat vielä Apollo 13 dramaattisen kuulennon (1970). Kuuhun asti ei päästy, sillä huoltomoduulin happisäiliö räjähti ja komentomoduuli Odyssey vaurioitui vakavasti. Miehistön maahanpaluu ja henki olivat vaarassa. Tapauksesta on tehty elokuva (1995), jonka totuudenmukaisuutta on kiitelty. Kuuluisaksi tuli astronautti Jim Lovellin lause: “Ah, Houston, we´ve had a problem”. 

Itselleni elokuvasta on jäänyt vahvasti mieleen Ed Harrisin esittämä lennonjohdon päällikön Eugene Kranzin repliikki: Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Ei minun vahtivuorollani (muistinvaraisesti suomennettu – KM). Kranz laittoi koko lennonjohdon tiimin, insinöörit ja astronautit tekemään kaikkensa, että miehistö palaa elävänä maahan. Mahdottomalta näyttävästä tilanteesta oli tehtävä mahdollinen.

Mikkelin hiippakunnan piispanvaalissa on myös kyse siitä, miten mahdottomasta tehdään mahdollinen. Konservatiivisena pidettyyn hiippakuntaan on piispaksi ehdolla nainen. Päämäärän tiellä on suuria vaikeuksia voitettavana, kuten Apollo 13 kuulennolla. Ensinnäkin: muut ehdokkaat ovat arvostettuja ja pitkän kokemuksen omaavia miehiä. Piispan valitsijoista osa haluaa piispaksi kirkon opin vahvan ja rohkean puolustajan, toiset kirkon hallinnon suvereenin osaajan ja kolmannet akateemisesti ja kenttäpiispana ansioituneen ehdokkaan. Meidän vaalitiimimme, “lennonjohtomme”, on joutunut pistämään kaiken taitonsa ja kokemuksensa peliin oman ehdokkaamme vahvuuksien osoittamiseksi ja valitsijoiden vakuuttamiseksi, että juuri hän on paras vaihtoehto Mikkelin hiippakunnan piispaksi. 

Mari Parkkisen vahvuuksia ovat ehdottomasti hänen sosiaaliset ja henkilöstöjohtamisen taidot sekä kyvyt verkostoitua yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Hänestä tulee piispa, joka pystyy johtamaan työyhteisöä ja auttamaan seurakuntia sekä kirkkoherroja konkreettisesti, jalkautumalla paikan päälle ja ratkomaan läsnäollen ongelmia.Tämä on sitä, mitä kirkkoherrat ja papit ovat kertoneet piispalta odottavansa. 

Kirkon oman tutkimus- ja koulutusyksikön tutkimukset ovat osoittaneet, että milleniaalien sukupolven naiset ovat eniten etääntyneet kirkon opista ja hakevat itselleen uusia henkisyyden muotoja. He ovat avainasemassa perinteen siirtämisessä uusille sukupolville. Tähän jäsenryhmään vaikuttamisessa lähes saman sukupolven nuorekas nainen on paras mahdollinen roolimalli ja esikuva. Tulevaisuuden kirkko rakentuu hyvin pitkälle tämän vaikuttamistyön varaan.

Keskustellessani kirkkoon kuulumattomien läheisteni, ystävieni ja kavereitteini kanssa piispanvaaleista, on käynyt ilmi, ettei asia näy millään tavoin heidän arjessaan, mutta silloin kun kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun piispan rooli saattaa näkyä laajemmallekin kuin vain kirkon sisällä. Se vaatii kuitenkin ei-jäseneltä erityistä kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Arvokysymykset ja vallankäyttö ovat tärkeitä myös kirkon ulkopuolisille ihmisille. Marin pitkä ammatillinen tausta radio- ja tv-toimittajana antaa erinomaiset valmiudet taitavaan viestintään ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. 

Mari Parkkinen on ennen muuta arvojohtaja. Hän puolustaa vahvasti oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä. Opillisesti hän seisoo vakaasti kirkon keskikäytävällä. Henkilönä hän edustaa Mikkelin hiippakunnassa muutosta, kuitenkin säilyttäen Raamatun suuren kertomuksen armosta, rakkaudesta, pelastuksesta ja ylösnousemuksesta. Tämän sanoman eteenpäin vieminen on myös uuden aikakauden piispan perustehtävä. Piispan, johon suuri enemmistö voi samastua ja tulla mukaan monipuoliseen toimintaan, jossa kristinuskon suurta kertomusta sanoitetaan tämän päivän ihmiselle ymmärrettävällä tavalla, lämmöllä ja rakkaudella. Olemme historiallisessa tilanteessa: valitsijoiden on nyt nähtävä pitkälle kokonaiskirkon tulevaisuuteen, siihen mikä on koko kirkolle nyt hyväksi. 

Piispanvaalien ongelmat eivät ole luonteeltaan teknisiä, kuten Apollo 13 lennolla. Eräässä mielessä ne ovat kenties jopa vaikeampia ratkaista kuin puhtaasti tekniset ongelmat. Sosiaaliset yhteisöt pitävät sisällään monimutkaisia valta-, normi-, tunne- ja kommunikaatiorakenteita, jotka tekevät yksittäisten tavoitteiden saavuttamisesta vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Yhteys kaikkein ylimpään “lennonjohtoon” voi tässä tulla avuksi. Näin tapahtui myös Apollo 13 astronauttien perhepiirissä. Silti myös meidän itse on tehtävä kaikkemme ongelmien ratkaisemiseksi parhaan mahdollisen tiedon pohjalta. On osattava navigoida myös manuaalisesti, silloin kun automaattiohjaus ei enää toimi. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto, ei meidän vahtivuorollamme. Meidän on nähtävä mielessämme vain lopputulos: 3.9.2023 Mikkelin tuomiokirkossa arkkipiispa Tapio Luoma asettaa piispanhiipan Marin päähän ja ojentaa hänelle piispansauvan. 

Kauko Mäkinen

FT, piispan maallikkovalitsija

Imatra 

Mitä toivon uudelta piispalta?

1 vastaus

Mikkelin hiippakunnassa toimitetaan piispanvaalin ensimmäinen kierros 25.5. ja mahdollinen toinen kierros 16.6.

Piispa antaa hiippakunnalle kasvot. Ehdokkaiden välillä on selviä eroja siinä, millaiset nuo kasvot ovat. Ovatko ne kasvot, jotka kutsuvat mukaan kaikkia vai ovatko ne kasvot, jotka vaativat niin papeilta kuin kirkon rivijäseniltäkin määrättyä hengellistä ajattelua. Minä toivon, että nuo kasvot ovat suvaitsevaiset, hengellistä moninaisuutta tasapuolisesti ymmärtävät ja kunnioittavaa keskustelua rohkaisevat.

Oma hengellinen polkuni on kulkenut lapsuuskodin perinteisestä kirkkouskovaisuudesta nuoruusiän vahvojen epäilysten kautta sisäiseen rauhaan. Järki ja usko eivät ole ristiriidassa, vaan yhteensovitettavissa, kun ymmärretään Raamatun tulkinta raamatuntutkimuksen antaman tiedon pohjalta. Kristinuskon perussanoma on oleellinen, eivät asiayhteydestään irrotetut tekstikohdat.

Olemme juuri päättyneissä eduskuntavaaleissa nähneet, miten pelottavan vahvasti viestinnän ja erityisesti sosiaalisen median tuoma julkisuus ohjaa suurten ihmisjoukkojen ajattelua. Kirkon johtajienkin on kyettävä ihmisten huomiosta kilpailevan viestintätulvan keskellä tuomaan kirkon armon ja rakkauden sanomaa niillekin, joille se on jäänyt vieraammaksi. Tästä voi riippua kirkon tulevaisuus. Keskustelussa kuulee mielipiteitä, että on tärkeämpää pitää kiinni oikeana pidetyistä tulkinnoista kuin kuunnella, mitä ihmisille kuuluu ja mitä he tarvitsevat. Toivon, että kirkko säilyy ja vahvistuu kansankirkkona, joka on kiinnostunut myös ulkokehällä tai sen ulkopuolella olevista eikä muutu suljetuksi oikeassa olevien yhteisöksi. Sanassakin sanotaan, etteivät terveet tarvitse parannusta vaan sairaat.

Kirkon johtopaikoilla tarvitaan hengellisen johtajuuden ohella myös hallinnollista johtajuutta. Piispalla ja tuomiokapitulilla on paljon valtaa kirkon henkilöstöasioissa uuden kirkkolainkin mukaan, vaikka alistusmenettelyjä onkin karsittu. Hyvään johtamiseen vaikuttaa osaamisen ohella persoonallisuus, työ- ja yhteistyökumppanien arvostaminen ja kuuleminen sekä kyky rohkaista ja kannustaa.

Nämä vaatimukset täyttää erinomaisesti ehdokkaani Mikkelin hiippakunnan uudeksi piispaksi Imatran kirkkoherra Mari Parkkinen. Hänen osaamisensa koostuu kirkkoherran ja papin työstä kotimaassa ja Suomen Lähetysseuran palveluksessa sekä sitä edeltävästä pitkästä työkokemuksesta radiotoimittajana Ylessä, Radio Deissä ja MTV:ssä. Nykymaailmaa ajatellen pidän hänen viestintäkokemustaan ainutlaatuisena vahvuutena piispaehdokkaiden joukossa. Hänen hengellinen johtajuutensa on kuuntelevaa ja kutsuu mukaansa. Jos hän tulee valituksi uudeksi Mikkelin hiippakunnan piispaksi, saamme hänestä uuden sukupolven hengellisen johtajan, jolla on vahvaa kokemusta myös työstä kirkon ulkopuolella sekä teologian tohtorina tieteellisestä tutkimuksesta.

Pentti Rauhala

Lahti

Mitä se hyödyttää?

Vastaa

Meneekö avustusrahat perille? – kannattaako äänestää kirkon vaaleissa?

Tätä kirjoittaessa media kertoo käsittämättömissä maanjäristyksissä Turkin ja Syyrian rajamailla kuolleiden määrän nousseen jo lähes kahdeksaantuhanteen. Kymmenettuhannet ovat loukkaantuneet.

Avustusjärjestöt menevät alueelle pelastus- ja kriisityöhön. Suomessakin järjestöt notkealla tavallaan tehostavat varainkeräystä ja suuntaavat sen rahat tuhoalueille. Monet laittavat rahaa järjestöjen keräystileille.

Samaan aikaan nousee epäilevä kritiikki, niinkuin usein rahankeräyksen yhteydessä: ”Meneeköhän ne rahat ollenkaan perille kohteeseen?”

Ne rahat, joita ei edes lahjoiteta avustuskeräykseen, eivät mene perille. Lahjaksi annetut rahat puolestaan muuttuvat avustusmateriaaleiksi, lääkkeiksi, hoitotarvikkeiksi, suojateltoiksi, raivauskalustoksi, asiantuntija-avuksi jne.

Toinen kansalaisten epäilyn aihe on äänestäminen, erityisesti kirkollisissa vaaleissa. ”Kannattaako se, vanhat kuitenkin valitaan uudestaan, mikään ei muutu!”

Kannattaakin olla äänestämättä kirkon vaaleissa, jos toivoo ja hyväksyy kaiken pysyvän ennallaan. Mutta kun haluaa kirkon uudistuvan ja toteuttavan Kristuksen aatteita ja arvoja nyt näinä aikoina, on järkevää äänestää!

On kiitollinen mieli kaikkien niiden kirkon jäsenten takia, jotka seurakuntavaaleissa äänestivät Tulkaa kaikki-liikkeen ehdokkaita. Liikkeemme sai runsaasti päättäjiä seurakuntien valtuustoihin, neuvostoihin ja johtokuntiin. Se oli vaalivoitto!

Tulkaa kaikki-liikkeen arvot ja tavoitteet luotsaavat tulevaisuudessakin (vaali)voiton suuntaan. Toimitaan tehtävissämme ja tukijoina niiden arvojen mukaisesti.

Päättäessäni tämän kirjoituksen, on maanjäristysten uhriluku noussut yli kahdeksantuhannen.

Mauno Nivala
Lahti