Aihearkisto: TK Häme artikkelit

Kirkko muuttuu, sittenkin

Vastaa

Muutokset kirkossa tapahtuvat tunnetusti hitaasti. Yhtä vuosikymmentä muualla maailmassa vastaa vuosisata kirkossa, sanotaan. Hallinto on kiemuraista ja päätöksenteko monenlaisten esteiden hankaloittamaa – ja vielä verkkaisempaa on teologisen ymmärryksen ja ajattelutapojen avartuminen. Välillä tuntuu, ettei juuri mikään muutu. Tämä voi helposti lannistaa innokkaimmankin kirkon uudistajan.

1960-luvun tutut odotukset

Käsiini osui jokin aika sitten lehtileikekansio, joka lojui äitini senioriasunnon kirjahyllyssä Tampereella. Löysin sieltä edesmenneen isäni haastattelun vuodelta 1968, jolloin hänestä tuli Tampereen Viinikan seurakunnan kirkkoherra.

”Tahtoisin mahdollisimman laajalti tutustua uuden seurakuntani jäseniin. Siten olisi helpompi päätellä, millaisia työmuotoja siellä kipeimmin kaivataan”, pastori Timo Saarelma toteaa haastattelun aluksi.

”Uskon, että paljon useammat olisivat mukana seurakunnan työssä, jolleivät he kokisi olevansa itse toiminnan kohteita vaan toimivia jäseniä. Nykyisin aivan liikaa tuijotetaan ajatukseen, että seurakunta on siellä, missä seurakunnan työntekijä on. Olisi oivallettava, että seurakunta on kaikkialla siellä, missä seurakuntalaiset ajattelevat, puhuvat, toimivat. Ongelmana on vain tämän ajatuksen ymmärtäminen.”

Niinpä. Entä nelikymppisen isäni odotukset uuden työn alkaessa? Näin hän kertoo Tampereen Kirkkosanomille:

”Toivon, että seurakunnan toiminnassa saataisiin kokea yhteyden tunnetta ja kyettäisiin kunnioittamaan toinen toisensa erilaista mielipidettä. Erilaisuus pitäisi voida kokea siunauksena eikä kirouksena. Toivoisin myös, että nekin, jotka tähän asti ovat olleet ulkopuolella, voisivat tulla mukaan. Tähän päämäärään on pyrittävä yhdessä kaikkien seurakuntalaisten kanssa. Maallikoilla on tässä asiassa suorastaan avainasema.”

Isäni 55 vuotta sitten esittämät ajatukset tuntuvat tämän päivän näkökulmasta jotenkin huvittavan tutuilta. Juuri näinhän puhuvat myös 2020-luvulla valitut kirkkoherrat haastatteluissaan. Eikö mikään siis ole kirkossamme muuttunut? Onko seurakunta vieläkään siellä, missä seurakuntalaiset ovat? Olemmeko oppineet kunnioittamaan erilaisuutta? Ovatko maallikot aktivoituneet? Täytyy todeta, että moni asia on pahasti kesken.

Maissi Erkko vuoden 1893 kirkolliskokouksessa

Jotain on kaikesta huolimatta nytkähtänyt eteenpäin – ainakin jos suuntaamme vertailevan katseemme hieman kauemmas. Reetta Hänninen kertoo kirjassaan ”Tulisydän – Maissi Erkon kiihkeä elämä” (Otava 2023) Sanoma Oyj:n edesmenneen toimitusjohtajan Aatos Erkon isoäidistä Maissista. Vuonna 1893 tämä Maissi, tuolloin 21-vuotias nuori nainen, pääsi seuraamaan kirkolliskokousta Turussa. Kirja kuvaa tätä kokemusta näin:

”Kirkolliskokous oli yksi niistä areenoista, joilla vanhoilliset kamppailivat edistysmielisten, siis käytännössä nuorsuomalaisten, kanssa. Tärkeimpiä kysymyksiä oli ehtoollispakko, jonka poistamista kokouksen harvat vapaamieliset ajoivat kiihkeästi. Vaikka kirkosta sai periaatteessa erota, oli ehtoollisella käynti vaatimuksena esimerkiksi valtion virkoihin hakiessa tai naimisiin mennessä. Nuoret vaativat myös papinvaaleihin yhden äänen periaatetta sen sijaan, että varakkaimpien äänet painoivat enemmän. Lisäksi he vastustivat vaatimuksia nuorison siveellisyyttä turmelevien kirjojen ja julkisten luentojen sensuroimisesta.”

Tämän lukeminen herätti minussa yllättäen aika vahvaakin toivoa. Toden totta: paljon on muuttunut 1800-luvun lopun jälkeen – ja hyvään suuntaan. Kirkko muuttuu sittenkin, vaikkakin hitaasti. Ilman eri vuosikymmenien uudistusmielisiä vaikuttajia kirkko olisi tänä päivänä monin tavoin vanhoillinen ja epäoikeudenmukainen instituutio – jopa nykypäivän konservatiivien mielestä.

Muutos ei silti ole itseisarvo, eivätkä sitä määräile maailman tuulet. Eipä tietenkään. Luterilaisina me luotamme siihen, että kestävä, oikeanlainen uudistuminen tapahtuu silloin, kun kirkko palaa uskonsa lähteille, kristinuskon ydinsanomaan, joka on armo ja rakkaus. Tätä ytimeen keskittymistä on korostanut myös hiippakuntamme uusi piispa Mari Parkkinen. Toivotan Mari-piispalle siunausta hänen vaikeassa työssään kirkon ja sen yhtenäisyyden rakentajana.

Minna Saarelma-Paukkala
Dosentti, toimitusjohtaja
Keski-Lahden seurakunnan luottamushenkilö, Lahti

Mahdollisuus kirkon uudelle arvojohtajuudelle

Vastaa

Suomessa on nyt uusi hallitus ja tämän myötä uusi suunta. Hallitusneuvottelut ovat olleet selkeästi vaikeita ja hallitusohjelmassa on jouduttu sovittamaan yhteen hyvin erilaisia arvopohjia sekä ponnistamaan vaikeasta maailmantaloudellisesta tilanteesta. Suunnitellut leikkaukset sosiaaliturvaan ja kehitysyhteistyörahoitukseen sekä turvapaikkakäytäntöjen kiristäminen voi kuitenkin ajaa jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat yhä ahtaammalle.  

Tässä tilanteessa kristillisellä kirkolla on mahdollisuus lunastaa paikkansa lähimmäisenrakkauden majakkana. On aika ottaa rakkauden arvojohtajuus, olla hylkäämättä pientä ihmistä Suomessa tai ulkomailla. Kirkko voi toimia niiden äänenä, jotka itse eivät voi puhua, tai joiden ääni on liian heikko. 

Jeesuksen sanoin lähimmäisenrakkaus ulottuu kaikkiin. Sukupuolesta, seksuaalisesta suuntaumuksesta tai synnyinmaasta riippumatta. Kehitysyhteistyörahoilla on merkittävä vaikutus ja etenkin pitkäaikaisten projektien merkitys kohdemaissa on suuri. Olemmeko me unohtaneet Jeesuksen sanat rikkaalle? “…mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua”. Suomen “kaikki” on alle prosentti – ja odotettavasti jatkossa vieläkin vähemmän.

Eikä kristitty voi Jeesusta kieltämättä vaatia turvapaikanoikeuden rajaamista tiettyyn uskontokuntaan tai mantereeseen. Auttamisen rajoittamisesta Hän kysyykin – miten olemme silloin parempia, kuin pakanat? Maailmantilanteen epävakautuessa sotien sekä ilmastonmuutoksen takia pakolaiseksi joutuvien määrä luultavasti nousee eikä kiintiöpakolaismäärän laskeminen tässä tilanteessa ole inhimillistä.

Meillä on rajamme kyvyssämme auttaa muita – henkilökohtaisella, kirkon ja valtion tasolla. Kirkon budjetti kalpenee valtion budjetille. Kirkon ja meidän kristittyjen onkin oltava mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotta kristilliset arvot toteutuisivat myös politiikassa valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Jos omat hartiat eivät riitä, on mukaan houkuteltava lisää hartioita.

Näyttäkäämme kristilliset arvot tekoina. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä vastaan kohdistettuun vihapuheeseen voimme puheen tuomitsemisen lisäksi vastata järjestämällä sateenkaarimessuja. Puhukaamme kristilliset arvomme ääneen. Kirkon on käytettävä ääntään ja puolustettavaa empatiaa ja suomalaista, kristillistä arvopohjaa niiltä hyökkäyksiltä, joiden kohteeksi ne ovat joutuneet.

Menestyvä yhteiskunta vaatii suuren määrän kykyä asettua toisen asemaan. Tässä empatiatyössä kirkko on kaikkein vahvimmin omalla tontillaan ja pystyy toivottavasti todistamaan oman merkityksensä myös usealle kirkosta jo lähteneelle.

Alvar Külmäsu

Mitä toivon uudelta piispalta?

1 vastaus

Mikkelin hiippakunnassa toimitetaan piispanvaalin ensimmäinen kierros 25.5. ja mahdollinen toinen kierros 16.6.

Piispa antaa hiippakunnalle kasvot. Ehdokkaiden välillä on selviä eroja siinä, millaiset nuo kasvot ovat. Ovatko ne kasvot, jotka kutsuvat mukaan kaikkia vai ovatko ne kasvot, jotka vaativat niin papeilta kuin kirkon rivijäseniltäkin määrättyä hengellistä ajattelua. Minä toivon, että nuo kasvot ovat suvaitsevaiset, hengellistä moninaisuutta tasapuolisesti ymmärtävät ja kunnioittavaa keskustelua rohkaisevat.

Oma hengellinen polkuni on kulkenut lapsuuskodin perinteisestä kirkkouskovaisuudesta nuoruusiän vahvojen epäilysten kautta sisäiseen rauhaan. Järki ja usko eivät ole ristiriidassa, vaan yhteensovitettavissa, kun ymmärretään Raamatun tulkinta raamatuntutkimuksen antaman tiedon pohjalta. Kristinuskon perussanoma on oleellinen, eivät asiayhteydestään irrotetut tekstikohdat.

Olemme juuri päättyneissä eduskuntavaaleissa nähneet, miten pelottavan vahvasti viestinnän ja erityisesti sosiaalisen median tuoma julkisuus ohjaa suurten ihmisjoukkojen ajattelua. Kirkon johtajienkin on kyettävä ihmisten huomiosta kilpailevan viestintätulvan keskellä tuomaan kirkon armon ja rakkauden sanomaa niillekin, joille se on jäänyt vieraammaksi. Tästä voi riippua kirkon tulevaisuus. Keskustelussa kuulee mielipiteitä, että on tärkeämpää pitää kiinni oikeana pidetyistä tulkinnoista kuin kuunnella, mitä ihmisille kuuluu ja mitä he tarvitsevat. Toivon, että kirkko säilyy ja vahvistuu kansankirkkona, joka on kiinnostunut myös ulkokehällä tai sen ulkopuolella olevista eikä muutu suljetuksi oikeassa olevien yhteisöksi. Sanassakin sanotaan, etteivät terveet tarvitse parannusta vaan sairaat.

Kirkon johtopaikoilla tarvitaan hengellisen johtajuuden ohella myös hallinnollista johtajuutta. Piispalla ja tuomiokapitulilla on paljon valtaa kirkon henkilöstöasioissa uuden kirkkolainkin mukaan, vaikka alistusmenettelyjä onkin karsittu. Hyvään johtamiseen vaikuttaa osaamisen ohella persoonallisuus, työ- ja yhteistyökumppanien arvostaminen ja kuuleminen sekä kyky rohkaista ja kannustaa.

Nämä vaatimukset täyttää erinomaisesti ehdokkaani Mikkelin hiippakunnan uudeksi piispaksi Imatran kirkkoherra Mari Parkkinen. Hänen osaamisensa koostuu kirkkoherran ja papin työstä kotimaassa ja Suomen Lähetysseuran palveluksessa sekä sitä edeltävästä pitkästä työkokemuksesta radiotoimittajana Ylessä, Radio Deissä ja MTV:ssä. Nykymaailmaa ajatellen pidän hänen viestintäkokemustaan ainutlaatuisena vahvuutena piispaehdokkaiden joukossa. Hänen hengellinen johtajuutensa on kuuntelevaa ja kutsuu mukaansa. Jos hän tulee valituksi uudeksi Mikkelin hiippakunnan piispaksi, saamme hänestä uuden sukupolven hengellisen johtajan, jolla on vahvaa kokemusta myös työstä kirkon ulkopuolella sekä teologian tohtorina tieteellisestä tutkimuksesta.

Pentti Rauhala

Lahti

Mitä se hyödyttää?

Vastaa

Meneekö avustusrahat perille? – kannattaako äänestää kirkon vaaleissa?

Tätä kirjoittaessa media kertoo käsittämättömissä maanjäristyksissä Turkin ja Syyrian rajamailla kuolleiden määrän nousseen jo lähes kahdeksaantuhanteen. Kymmenettuhannet ovat loukkaantuneet.

Avustusjärjestöt menevät alueelle pelastus- ja kriisityöhön. Suomessakin järjestöt notkealla tavallaan tehostavat varainkeräystä ja suuntaavat sen rahat tuhoalueille. Monet laittavat rahaa järjestöjen keräystileille.

Samaan aikaan nousee epäilevä kritiikki, niinkuin usein rahankeräyksen yhteydessä: ”Meneeköhän ne rahat ollenkaan perille kohteeseen?”

Ne rahat, joita ei edes lahjoiteta avustuskeräykseen, eivät mene perille. Lahjaksi annetut rahat puolestaan muuttuvat avustusmateriaaleiksi, lääkkeiksi, hoitotarvikkeiksi, suojateltoiksi, raivauskalustoksi, asiantuntija-avuksi jne.

Toinen kansalaisten epäilyn aihe on äänestäminen, erityisesti kirkollisissa vaaleissa. ”Kannattaako se, vanhat kuitenkin valitaan uudestaan, mikään ei muutu!”

Kannattaakin olla äänestämättä kirkon vaaleissa, jos toivoo ja hyväksyy kaiken pysyvän ennallaan. Mutta kun haluaa kirkon uudistuvan ja toteuttavan Kristuksen aatteita ja arvoja nyt näinä aikoina, on järkevää äänestää!

On kiitollinen mieli kaikkien niiden kirkon jäsenten takia, jotka seurakuntavaaleissa äänestivät Tulkaa kaikki-liikkeen ehdokkaita. Liikkeemme sai runsaasti päättäjiä seurakuntien valtuustoihin, neuvostoihin ja johtokuntiin. Se oli vaalivoitto!

Tulkaa kaikki-liikkeen arvot ja tavoitteet luotsaavat tulevaisuudessakin (vaali)voiton suuntaan. Toimitaan tehtävissämme ja tukijoina niiden arvojen mukaisesti.

Päättäessäni tämän kirjoituksen, on maanjäristysten uhriluku noussut yli kahdeksantuhannen.

Mauno Nivala
Lahti

Vaalimatematiikkaa ja kirkkopolitiikkaa

Vastaa

Niillä harvoilla, jotka vaivautuvat äänestämään lähestyvissä seurakuntavaaleissa, ei ole helppo tehtävä. Ellei ole seurakunnan sisäpiireissä, valitsijayhdistyksen nimestä voi harvoin päätellä, mitä asioita se ajaa. Voi vain ihailla, miten on keksitty muunnelmia ihmisen lähellä olemisesta ym. Jos ollaan ihmisten keskellä, voi veikata kytköksiä keskustapuolueeseen. Kokoomukselle ja demareille voi antaa tunnustusta siitä, että puolue tuodaan selvästi esille ehdokaslistan nimessä. Samaa pätee vihreisiin silloin harvoin, kun heillä on oma valitsijayhdistys.

Puolueiden listat tuovat siis avoimesti esiin taustansa. Entä sitten? Mitä kytköksiä yleispolitiikalla on seurakuntien toimintaan? En ole huomannut olevan juuri mitään. No, pienenä yksityiskohtana huomasin vaalikonetta selatessa, että Lahden kokoomukselaiset ovat yksimielisiä siitä, että seurakuntien ei tule lopettaa lihan ja maidon tarjoilemista.

Puoluekanta kertoo arvomaailmasta jotakin. Kirkon asioista päätettäessä arvomaailma vaikuttaa välillä konservatiivi vs. liberaali. Arvokonservatiivisuuden ja arvoliberaalisuuden raja kulkee perinteisten puolueiden sisällä, ei välttämättä puolueiden välillä.

Lihan tarjoilua isompi, kirkkoa pahasti jakava erimielisyys arvokonservatiivien ja arvoliberaalien välillä vallitsee siinä, vihkiikö kirkko avioliittoon samaa sukupuolta olevia.

Puolueet ovat tehneet valtakunnalliset ohjelmansa seurakuntavaaleihin. Hyvä, että ovat kiinnostuneita. Demareiden ohjelma on sisällöltään samanlainen kuin Tulkaa kaikki -liikkeellä, avioliittokantaa myöten. Kokoomuksen ja keskustan ohjelmat ovat myös hengeltään liberaaleja. Tosin samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ei oteta selvää kantaa.

Miten sitten käytännössä Lahdessa? Demareiden ehdokkaista vain yksi vastustaa tasa-arvoista avioliittoa. Hän sattuu tosin olevan puolueen vanha vaikuttaja, jonka vanhat äänestäjät todennäköisesti taas hoitavat läpi. Kokoomus on saanut rekrytoiduksi kiitettävästi uusia ehdokkaita. Selvä valtaosa kannattaa tasa-arvoista avioliittoa. Mutta: esimerkiksi omassa seurakunnassani vähemmän tunnettujen uusien ehdokkaiden lisänä kaksi tunnettua seurakunta-aktiivia ovat vahvasti perinteisen avioliittokäsityksen kannalla. Voi arvailla, ketä valitaan.

Olen huomannut, että jokainen ehdokaskaan ei välttämättä ymmärrä suhteellisen vaalin periaatteita, äänestäjistä puhumattakaan. Selvennän kaiken varalta. Valitsijayhdistyksen yhteenlaskettu äänimäärä ratkaisee, montako paikkaa valitsijayhdistys saa. Sitten laitetaan valitsijayhdistyksen ehdokkaat jonoon henkilökohtaisten äänimäärien perusteella, ja siitä otetaan jonon kärjestä alkaen. Jos valitsijayhdistyksellä ei ole selvää ohjelmaa tai jos ehdokas ei sitä noudata, voi äänestäjä siis tahtomattaan auttaa läpi aivan erilaisen henkilön, kuin oli ajatellut. Lahden tilanteessa se on jopa todennäköistä.

Avioliitto ei ole seurakunnan pääasia. Osalle seurakuntalaisista se on kuitenkin tärkeä, jopa syvästi henkilökohtainen asia. Osa taas kokee sen Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan liittyvänä periaatteellisena asiana. Ainakin avioliittokanta kertoo selvästi, edustaako liberaalia vai konservatiivista arvomaailmaa. On kohtuullista vaatia, että näitä asioita tärkeänä pitävä seurakuntalainen tietäisi, minkä valitsijayhdistyksen ehdokasta voi turvallisesti äänestää. Onneksi on listoja, joilla on selvä ohjelma, johon ehdokkaat ovat sitoutuneet.

Antero Helanterä

Kirkkovaltuutettu vuodesta 2007

Seurakuntaneuvostossa vuodesta 2011

TK Päijät-Hämeen seurakuntavaaliohjelma 2022

Vastaa

Tulkaa kaikki -valitsijayhdistys on puolueisiin ja herätysliikkeisiin sitoutumaton valitsijayhdistys. Meitä yhdistää tavoite avarasta kirkosta, jolla on avoimet ovet eikä ovilla kynnyksiä. Haluamme toimia Raamatusta nousevien ihanteidemme mukaisesti edistäen toiminnallamme yhdenvertaisuutta, moninaisuuden kunnioitusta ja avoimuutta.

Haluamme olla rakentamassa välittävää, palvelevaa lähiseurakuntaa, joka on avoin, hyväksyvä ja inhimillinen kaikille jäsenilleen. Haluamme Jumalan armon ja rakkauden näkyvän seurakunnan ja kirkon kaikessa toiminnassa. Puolustamme samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä ja sateenkaarimessuja seurakuntiemme kaikissa kirkoissa. Ihmisten moninaisuuden ymmärrämme Jumalan lahjana ja rikkautena.

Edistämme avointa, monipuolista ja kunnioittavaa keskustelua erilaisten hengellisten ja teologisten näkemysten kesken emmekä salli vihapuhetta seurakunnan tilaisuuksien yhteydessä. Pappisnaisten epäsuora marginalisointi tunnistetaan ja lopetetaan. Vähemmistöjen syrjintään seurakunnissa puututaan aktiivisesti. Tuemme heikossa asemassa olevia omassa maassa ja maailmalla.

Huolehdimme luomakunnasta ja tulevaisuudesta. Kirkon tulee olla eettinen edelläkävijä. Seurakuntien omaisuutta on hallinnoitava ja käytettävä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Ratkaisuissa on aina huomioitava ympäristönäkökulma ja erityisesti metsänhoidossa luonnon monimuotoisuuden säilyminen.

Edistämme hallinnon avoimuutta ja taloudellista vastuullisuutta. Seurakuntien taloutta on suunniteltava pitkäjänteisesti, jotta myös tulevilla sukupolvilla on toimiva kirkko. On luovuttava jostakin vanhasta, jotta tilalle voidaan luoda uutta. Lopetamme rohkeasti työmuodot ja toimintatavat, jotka eivät enää kiinnosta ja vapautamme voimavarat uuden kehittämiseen. Striimatut jumalanpalvelukset ja tapahtumat mahdollistavat entistä paremmin laajan osallistumisen seurakunnan toimintaan.

Pyrimme keventämään seurakuntien hallintoa. Tuemme kaikkien eri ikäisten jäsenten täyttä osallisuutta niin päätöksentekoon kuin toimintaankin.

Seurakuntien tulee kutsua toimintansa piiriin niitä, joiden hengellisiin tarpeisiin kirkko ei ole vielä kyennyt vastaamaan. Näitä ovat nuoret milleniaalit, maahanmuuttajat sekä muut, joille kirkko on jäänyt etäiseksi.

Pyrimme siihen, että kukin seurakunta löytää oman vahvuutensa ja profiilinsa ja kehittää sitä päämäärätietoisesti eteenpäin. Seurakuntayhtymässä kaikkien ei tarvitse tehdä eikä osata kaikkea.

Äänestämällä seurakuntavaaleissa vaikutat koko evankelis-luterilaisen kirkkomme linjauksiin ja päätöksiin myös valtakunnallisella tasolla.

Tästä klikkaamalla tulostusversioon A4

Emme tarvitse kirkossa uusia hallintorakenteita

Vastaa

Kirkolliskokousedustaja Lauri Palmunen ehdotti Kotimaassa 13.5. kirkon sotea kirkon rakenneuudistuksen lähtökohdaksi. Kirkolliskokoukselle esitettiin toissa vuonna aloite 4/2020 hiippakuntamallista. Lauri Palmunen on mieltynyt kirkkoneuvos Juha Tuohimaan esittämään malliin, jossa perustettaisiin soten hyvinvointialueiden kokoiset seurakuntien yhteistyöalueet vastaamaan seurakuntien taloushallinnosta, kiinteistöistä, it-asioista, rekisterien hoidosta ja muista tukipalveluista. Nykyisten seurakuntayhtymien tehtävät ja yksittäisseurakuntien kiinteistöt ja taloushallinto siirtyisivät yhteistyöalueille, joilla olisi oma valtuustonsa.

Uuden hallintotason lisääminen seurakuntayhtymien ja seurakuntien sekä hiippakuntien väliin lisäisi kuitenkin entisestään hallintoa eikä keventäisi sitä. Mielestäni myöskin seurakuntayhtymien ja yksittäisseurakuntien omaisuuden siirto uusille yhteistyöalueille olisi arveluttava ratkaisu. Seurakuntien rahoittaessa toimintansa pääosin omien jäsentensä verovaroilla on niiden omaisuus ymmärrettävä seurakuntalaisten yhteiseksi omaisuudeksi. Tilanne uusilla soten hyvinvointialueilla on hieman toinen, koska valtion rahoitus soteen on ollut merkittävä useimmissa kunnissa. Aika outoa olisi, jos seurakuntayhtymien tai seurakuntien omaisuus ja taloudellinen päätäntävalta siirtyisivät pakottavalla lainsäädännöllä yhteistyöalueille.

Suomessa tehtiin 1960-luvun lopulla lääneittäin suunnitelmat valtakunnallisen kuntauudistuksen toteuttamiseksi. Näissä suunnitelmissa esiintyi myös käsite yhteistoiminta-alue, joka olisi ollut eräänlainen pehmennetty kuntaliitos. Näitä suunnitelmia ei koskaan toteutettu. Sen sijaan valtio ryhtyi edistämään vapaaehtoisia kuntaliitoksia toisaalta porkkanan ja toisaalta kepin avulla. Nämä ohjauskeinot ovat johtaneet viime vuosikymmeninä merkittävään kuntarakenteen uudistumiseen vapaaehtoiselta pohjalta.

En usko, että esimerkiksi Lahden seurakuntien hallinto- ja talousasiat sujuisivat paremmin Päijät-Hämeen yhteistoiminta-alueen päätäntävallassa kuin seurakuntayhtymän päätäntävallassa. Uusia hallintoportaita parempi kirkon rakenneuudistus olisi kuntakentän tavoin ohjata taloudellisin kannustein sekä tarvittaessa kuntakenttää vastaavin selvitysmenettelyin vapaaehtoisiin seurakuntaliitoksiin.

Seurakuntayhtymänkin voisi nähdä esiasteena seurakuntaliitokseen. Päijät-Hämeessä on äskettäin syntynyt seurakuntaliitosten tuloksena laajentunut Hollolan seurakunta, joka näyttää toimivan varsin hyvin. Hollolan seurakunta kattaa huomattavan osan keskiaikaisesta Hollolan seurakunnasta, joten seurakuntaliitoksille löytyy myös historiallista pohjaa. Seurakuntaliitosten tulisi kuitenkin toteutua vapaaehtoisesti ja seurakuntien demokraattista päätöksentekoa kunnioittaen. Pakkoliitos voisi tulla kyseeseen vain, jos seurakunnan toimintaa ei voi muuten turvata.

Pentti Rauhala

Maahan kätketty talentti ja Titanicin kansituolit

Vastaa

Seurakuntamme hiljattain eläköitynyt kirkkoherra Pentti Keisanen osaa saarnata ajatuksia herättävästi. Meidän seurakuntalaisten hieman kannustettua hän julkaisi kokoelman saarnojaan kirjana ”Armo kannattaa”. Sitä löytynee vielä Salpausselän kirkolta jostakin kaapista.

Luin siitä nyt saarnan ”Olemmeko luottamuksen arvoisia?” Se perustuu evankeliumitekstiin, jossa Jeesus kertoi vertauksen rikkaasta miehestä, joka ulkomaille lähtiessään uskoi omaisuutensa palvelijoidensa hoitoon (Matt 25:14-30). Ne kaksi, jotka saivat paljon, kartuttivat varallisuutta ja saivat kehut herran palattua matkoilta. Hän, joka kaivoi saamansa yhden talentin maahan, sai haukut ja tuli ajetuksi sinne, missä itketään ja kiristellään hampaita.

Keisanen korosti luottamuksen tunnetta, jota paljon saaneet kokivat. Luottamus antoi heille rohkeutta tehdä kenties riskialttiitakin sijoituksia. Yhden talentin saanut tunsi sen sijaan pelkoa ja pelasi varman päälle. Yllättäen Keisanen vertasi kristillistä kirkkoa näihin rohkeisiin riskinottajiin. Hetken nikoteltuani piti myöntää, että näin on joskus ollut. Pieni porukka lähti levittämään 2000 vuotta sitten ilosanomaa, joka teki maailmanhistoriaa.

Nykykirkkomme ainakin täällä Suomessa muistuttaa valitettavan paljon tuota riskejä kaihtavaa säilyttäjää. Mieleen tulee tarina siitä, kuinka Titanicin kallistuessa järjesteltiin paikoiltaan liukuneita kansituoleja. Titanicin kansituolit -nimien kirjansa saatesanoissa Matti Wuori kirjoitti 1993: ”Pyrkimyksenä on kartoittaa myös tulevaisuuden uhkaavia ulapoita, niin vaikeaa kuin se onkin – juuri nyt kun kaikki merikorttimme ovat vanhentuneet ja koetut kompassilukematkin käyneet epävarmoiksi.”

Kirkossa tilanteemme ei ole aivan näin huono. Merikortteja varmaan voisi päivittää, mutta kompassilukemat lienevät aika varmoja. Mutta me edelleen siirtelemme kansituoleja ja kaiken lisäksi riitelemme keskenämme tuolien paikoista.

Antero Helanterä

Mitä seurakuntavaaleissa valitaan?

Antero Helanterä

Kirkkovaltuusto, seurakuntaneuvosto, kirkkoneuvosto…, kuulostaa sekavalta. Kirkkomme organisaatio on todella vähän sekava. Meillä on itsenäisiä seurakuntia sekä seurakuntayhtymiä.

Itsenäisissä seurakunnissa on yksinkertaista. Vaaleilla valitaan kirkkovaltuusto, joka sitten nimittää toimeenpanevaksi elimeksi kirkkoneuvoston. Samalla tavalla kuin kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuusto, joka nimittää kunnanhallituksen.

Seurakuntayhtymissä, kuten Lahdessa, seurakunnat ovat luovuttaneet joitakin tehtäviään yhtymän puitteissa yhteisesti hoidettaviksi. Näitä ovat esimerkiksi taloushallinto, kiinteistöt, hautaustoimi, väestökirjanpito ja jotkut yhteiset seurakunnalliset työmuodot kuten perheneuvonta.

Yhtymärakenteen vuoksi tarvitaan kahdet vaalit samanaikaisesti. Yhtymän ylimmäksi päättäväksi elimeksi valitaan yhteinen kirkkovaltuusto. Lahdessa valtuustossa on 51 paikkaa. Ne on kiintiöity seurakunnille jäsenmäärien suhteessa. Valtuusto nimittää ensimmäisessä kokouksessaan yhteisen kirkkoneuvoston toimeenpanevaksi ja valmistelevaksi elimeksi. Samoin nimitetään yhtymän johtokunnat ja toimikunnat. Nämä valinnat on ollut tapana valmistella ryhmittymien nimeäjien neuvottelijoiden epävirallisessa tapaamisessa.

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää mm. veroäyristä, talousarviosta, tilinpäätöksestä, strategiasta, painopisteistä, kiinteistöistä, investoinneista, ohjesäännöistä ja hautausmaksuista.

Lahden seurakuntayhtymään kuuluvat Keski-Lahden, Launeen, Joutjärven, Salpausselän ja Nastolan seurakunnat. Näissä jokaisessa valitaan seurakuntaneuvosto, jossa on 14-16 jäsentä. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistään seurakuntaneuvosto päättää työntekijöiden valinnasta kirkkoherraa myöten. Neuvosto päättää myös rahan ja henkilöstön käytöstä valtuuston antamien resurssien puitteissa sekä huonetilojen käytöstä.

Vaaleissa annetaan kaksi äänestyslippua. Yhteisen kirkkoneuvoston vaalissa ehdokaslistat ja äänestysliput ovat valkoisia ja seurakuntanneuvoston vaalissa oransseja. Kummassakin vaalissa on eri numerointi, joten väärän väriseen lippuun kirjoitettu numero johtaa lipun hylkäämiseen. Näitä on aikaisemmissa vaaleissa tapahtunut valitettavan paljon.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että seurakuntavaaleissa vaikutetaan myös koko kirkon ylimmän päättävän elimen, kirkolliskokouksen kokoonpanoon. Kirkolliskokouksen ja myös hiippakuntavaltuustojen maallikkojäsenten vaaleissa ovat äänioikeutettuja kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen jäsenet. Jos sama henkilö on jäsenenä sekä valtuustossa että neuvostossa, myös varajäsen samasta valitsijayhdistyksestä pääsee äänestämään.

Nyt sitten joukolla äänestämään! Ei jätetä asioita pienen vähemmistön edustajien päätettäviksi. Edessä tulee olemaan rutiinien lisäksi isoja asioita: mihin toimintoihin panostetaan väheneviä resursseja, mistä kiinteistöistä luovutaan, mitä virkoja täytetään ja ketä niihin valitaan, kenen häihin kirkkoa luovutetaan, minkälaisen kirkolliskokouksen saamme.