Viime syksyn jälkeen Suomessa on pidetty kahdet kirkolliset vaalit. Niissä Tulkaa kaikki -liike on saanut kansalaisilta suuren tuen. Seurakuntavaalit olivat ryhmällemme voitolliset. Mikkelin hiippakunnan piispanvaalissa Tulkaa kaikki -liike asettui näkyvästi kannattamaan Mari Parkkista uudeksi piispaksi ja se tavoite toteutui! Kiitos kaikille äänestäjille!
Nyt alkaneen talven aikana on taas kirkolliset vaalit. Suomeen valitaan uusi kirkolliskokous, ”kirkon eduskunta” ja hiippakuntiin uusi hiippakuntavaltuusto. Nyt on ajankohtaista valmistautumiseen huolella, tarmokkaasti ja vaalivoittoa tavoitellen. Tulkaa kaikki -ryhmä on lähtenyt tähän vaalityöhön hyvistä asemista, paalupaikalta. Edessä oleva vaali on jatkoa edellisille menestyksellisille kirkollisvaaleille.
Piispa on koko seurakunnan, hiippakunnan ja kaikkien piispa. Mikkelin piispanvaalissa tehtiin onnistunut valinta, mutta piispa ei tee vaalityötä. Hänen tehtävänsä on johtaa hiippakuntaansa. Piispa on erityisesti pappien paimen ja kirkon opin, julistuksen tukija. Ne hän hoitaa vastuullisesti, mutta kirkkopolittiittisissa seikoissa toimii tasapuolisesti kaikkia arvostaen ja kuunnellen. Tulkaa kaikki-väki antaa piispa Mari Parkkisen työlle kaiken tuen ja rauhan.
Vuosi sitten vaaleissa seurakuntien luottamustehtäviin valittiin runsaasti Tulkaa kaikki -ryhmän kirkkovaltuutettuja ja seurakuntaneuvostojen jäseniä. Liikkeemme sai valtakunnallisen vaalivoiton, joka kasvatti myös Päijät-Hämeessä ryhmämme koon suurimpien joukkoon. Nyt luottamushenkilöidemme luotettava ja reilu toiminta päättäjinä antaa mahdollisuuden hyvään tulokseen Tulkaa kaikki -liikkeelle myös kirkolliskokousvaalissa. Se vaalitulos on merkittävä, koska kirkolliskokous tekee isoja päätöksiä myös meille tärkeissä tavoitteissa.
Lähdemme vaaleihin täysillä listoilla. Kiitos siitä ahkeralle ja asiantuntevalle Kauko Mäkiselle ja muille asiamiehille! Täydet listat eivät tuo menestystä automaattisesti. Nyt onkin hyvä jatkaa esimerkillistä toimintaa kirkkovaltuustoissa ja muissa kirkon luottamustehtävissä. Hyvä toiminta palkitaan, niin uskon! Taitava, tasa-arvoinen, keskusteleva sekä kunnioittava toiminta toisin ajatteleviakin kohtaan valtuustoissa ja neuvostoissa kasvattaa edelleen luottamusta Tulkaa kaikki-liikkeeseen.
Oma kokemukseni eka vuodelta on rohkaiseva. Olen kokenut Keski-Lahden toiminnassa hyvän ja kunnioittavan keskusteluyhteyden toisella tavalla kristillistä elämää ja etiikkaa ymmärtävien kanssa. Vain harva, yksittäinen persoona, on selkeästi ilmaissut loukkaavalla ivalla ja ahdistavalla ylimielisyydellä, että halua yhteisiin keskusteluihin ja päätöksiin ei ole. Useimpien, enemmistön kanssa työ on mahdollista erilaisesta Raamatun ja elämän ymmärryksestä huolimatta.
Tulkaa kaikki -väki tutkii asioita ei ainoastaan teologian, vaan myös historiantutkimuksen, lääketieteen, psykologian ja muiden tieteiden keinoin.
Kun teemme työmme hyvin, luottamuksen mukaisesti ja asiallisesti kirkon ja ihmisten parhaaksi, se pitää Tulkaa kaikki liikkeen paalupaikalla myös Mikkelin hiippakunnan tämän talven vaaleissa. Tuoden vaalivoiton!
Rauhallista Joulun aikaa kaikille!
Mauno Nivala
Lahti
Hyvä kirjoitus. Rohkaiseva.