Välillä on hurjan vaikeaa kuunnella puheita ja saarnoja lähimmäisenrakkaudesta ja kaikkien samanarvoisuudesta, kun tietää, että käytännössä ne eivät toteudu. On paljon ehtoja, joita pitää täyttää ollakseen samanarvoinen ja rakastettava. 

Raamatusta voi löytää sopivan kohdan eri tilanteisiin. Naisten pappisoikeuksien tai avioeron vastustamiseen, sukupuolivähemmistöjen tuomitsemiseen, orjuuden puolustamiseen jne. Toisen ihmisarvoa ja oikeuksia on helppo polkea, kun ajattelee, olevansa itse parempi, kunnon kristitty. Itsessä ei ole vikoja tai ainakin ne ovat paljon pienempiä kuin toisten. Hirttä omassa silmässä on vaikea huomata, mutta tikku toisen silmässä ärsyttää. 

Kun kävelen kadulla, en näe ihmisiä, jotka olisivat repäisseet oikean silmänsä pois tai hakanneet kätensä irti. Aika kummallista. Kuitenkin Jeesus antaa Raamatussa ohjeen toimia niin, jos silmä tai käsi viettelee. Luulen, että muitakin kuin minua joskus joku asia tai ihminen viettelee enkä silti luovu vapaaehtoisesti silmästäni tai kädestäni. Miksi emme noudata tätä Raamatun sanaa? Taitaa olla kyse itselle ja omiin ajatuksiin sopivien kohtien valikoinnista. Sitä me varmaan kaikki teemme – jokainen oman uskontulkintamme kautta. 

Minä ymmärrän kristinuskon ytimen Kristuksen kautta. Kristuksen, joka toi armon,  rakkauden, samanarvoisuuden ja vierellä kulkemisen sanoman omalla esimerkillään. Hän sanoi tunnustavansa omaksensa Isänsä edessä taivaissa jokaisen, joka tunnustautuu hänen omaksensa ihmisten edessä. Lapsellisen uskoni kautta ajattelen sen tarkoittavan ihan jokaista. Jokaista sairasta, vammaista, päihteiden väärinkäyttäjää, väkivaltaista, itsetyytyväistä, pappisnaista, sateenkaari-ihmistä, omasta mielestään hurskasta, pyhiä ja pahoja. Kaikkia meitä epätäydellisiä ja eri tavoin haavoille lyötyjä elämässä rämpiviä, jotka haluamme tunnustautua Kristuksen omiksi. Hänelle olemme totta ja rakkaita.  

Tämän adventin Hoosianna on veisattu ja adventtikynttilä on sytytetty. Mitä odotan? Odotan, että Kristus tulee todeksi meille. Odotan, että Hänen esimerkkinsä toisten kohtelusta sulattaa itsekkyytemme ja kovat sydämemme. Odotan, että opimme yhdessä näkemään toisemme armon ja rakkauden silmin. Odotan, että pian  kirkossamme sanotaan: “tulkaa kaikki” – ja tarkoitetaan sitä myös. 

Katri Nivala
Lahti