Viime vuoden lopulla valmistui Lahden yhteisen kirkkoneuvoston asettaman työryhmän laatima raportti SEURAKUNNALLISEN TOIMINNAN ORGANISOINNIN TARKASTELU JA KEHITTÄMINEN. Tässä raportissa työryhmä myös vastasi 3.5.2023 jätettyyn valtuustoaloitteeseen, jossa ehdotettiin selvityksen teettämistä seurakuntayhtymän hallintorakenteesta. Allekirjoittanut oli yksi aloitteen tekijöistä.
Olin myös jäsenenä 2012 toimineessa hallintorakennetyöryhmässä. Silloin yhtymärakenne päätettiin pitää ennallaan. Asiaan vaikutti osaltaan, että odotettiin hallitusohjelmassa ollutta kuntauudistusta sekä kokonaiskirkon rakenneuudistusta.
Miksi nyt haluttiin uutta selvitystä?
Edellä mainitut uudistukset eivät toteutuneet. Lisäksi tilanne kirkossa on muuttunut.
Lahden seurakuntien jäsenmäärä pienenee 1,5 prosentin vuosivauhdilla. Vuoden 2013 lopussa jäseniä oli 73049 ja vuoden 2022 lopussa vertailukelpoinen luku ilman 2020 liittynyttä Nastolaa oli 64556. 2020-luvulla on kadonnut noin 5000 jäsentä.
Vuonna 2030 Lahden seurakunnissa arvioidaan olevan noin 65 000 ja 2040 noin 54 000 jäsentä. Jäsenkato painottuu nuoriin aikuisiin. Nyt 30-39-vuotiaista miehistä 42 % ja naisista 52 % kuuluu kirkkoon. Tosin viimeisimmän kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan hieman aikaisempaa suurempi osuus 20-29-vuotiaista miehistä kuuluu kirkkoon. Nuorten vähäisempi kirkkoon kuuluminen ja syntyvyyden väheneminen näkyvät kasteiden vähenemisenä. Vuonna 2016 kastettiin 729 ja vuonna 2023 562 lasta.
Kirkollisveron tuotto ei ole vielä vähentynyt, koska hyvätuloiset vanhemmat ikäluokat ovat pysyneet paremmin jäseninä. Arvioidaan, että 2030-luvulla jäsenkato alkaa näkyä käytettävissä olevissa taloudellisissa resursseissa ja sen myötä työntekijöiden määrässä. Arvion mukaan vuonna 2030 työntekijöitä olisi 30 nykyistä vähemmän, ja vuonna 2025 heitä olisi 55 vähemmän.
Minkälainen rakenne olisi hyvä nykyistä selvästi pienemmälle ja huonommin resursoidulle seurakunnalle?
Työryhmä tuli siihen tulokseen, että otettaisiin tavoitteeksi seurakuntien yhdistyminen vuonna 2031 uuden vaalikauden alkaessa.
Vaikka nyt vielä selviämme taloudellisesti hyvin, on varautuminen huonompiin aikoihin aloitettava ajoissa hyvän sään aikana. Muutos ei ole ongelmaton. Sitä ei pidä tehdä hätiköiden. Se aiheuttaa ristiriitoja sekä vie aikaa ja energiaa pois perustyöstä. Osa aktiivisista seurakuntalaisista voi pettyä tutun seurakunna nimen häviämiseen.
Lahden seurakuntien suurin ongelma ei ole rakenne, vaan väestön enemmistön mielenkiinnon väheneminen kirkon sanomaa ja työtä kohtaan. Rakennemuutoksen tehtävä on tarjota hyvät puitteet toiminnalle niukkenevista resursseista huolimatta.
Yhden seurakunnan mallissa seurakuntayhteisöjen lähitoimintaa ei ole tarkoitus hajoittaa. Paikallinen toiminta jatkuisi lähikirkkoalueina, joita olisivat nykyiset viisi seurakuntaa ja kuudentena Mukkula.
Miksi seurakuntarajat ovat turhia, jopa haitallisia?
Lahden alkuperäisen kaupunkialueen neljä seurakuntaa sijaitsevat suppealla alueella hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Kulkuyhteydet seurakunnan sisällä voivat olla paljon huonommat kuin yhteydet naapuriseurakuntiin, näin esimerkiksi allekirjoittanelle tutussa Salpausselän seurakunnassa. Edellä kirjoitettu ei päde Lahteen liittyneeseen Nastolaan, laajapinta-alaiseen perinteisen maalaisseurakuntaan. Nastola ansaitsee rakenneratkaisussa erityiskohtelun, joka voisi ehkä olla kappeliseurakunta.
Rajoista huolimatta seurakuntalaiset menevät sinne, missä kokevat ”veden virtaavan”, on se sitten Kohtaamispaikka, Kipinämessu, Tuomas-messu, Laulamattomien kuoro tai Etsivien klubi.
Tavallisen seurakuntalaisen osallistumista seurakuntarajat eivät siis haittaa. Hän saattaa kokea rajat konkreettisesti vain muuttaessa kaupungissa toiseen osoitteeseen ja huomatessaan siirtyneensä toiseen seurakuntaan.
Työntekijöiden liikkuminen yli seurakuntarajojen on hyvin vähäistä, vaikka edellisen selvityksen jälkeen liikuvuutta oli tarkoitus lisätä. Työntekijöiden vähentyessä pienessä yksikössä muutos on kivuliaampi. Jos esimerkiksi kolmesta diakoniatyöntekijästä yksi jää pois, tulee toimintaan suhteettoman iso lovi. Isossa yksikössä voidaan töitä jakaa joustavammin joko työntekijöiden liikkumisella tai toimintoja keskittämällä. Keskittäminen ei ole pyrkimys sinänsä, mutta jossakin vaiheessa voi olla ainoa mahdollisuus toiminnan jatkamiseen. Lähitoiminta ja pysyvät työntekijät on suuriarvoista. Jossakin vaiheessa siihen ehkä ei ole varaa. Silloin helpottaa, että keinotekoiset rajat eivät vaikeuta järjestelyjä.
Nyt viidessä seurakunnassa järjestetään samankaltaisia, usein samanaikaisia tilaisuuksia pienehköille osallistujajoukoille. Pienten ryhmien kokoontumisilla on oma suuri sosiaalinen arvonsa, mutta kokoavat tilaisuudet ovat eri juttu. Samanlaisia messuja pidetään Lahdessa joka sunnuntai samaan aikaan kuudessa kirkossa. Ne keräävät yleensä yhteensä vajaat 500 osallistujaa. Aikatauluja muuttamalla sama pappi ja kanttori voisivat pitää kaksi messua. Messuelämää voisi muutenkin monipuolistaa.
Kaupunkirakenne muuttuu, väestön ikärakenne eri kaupunginosissa muuttuu. Nytkin seurakuntien sisällä on erilaisia kaupunginosia. Liipola on erilainen kuin Renkomäki, samoin Jalkaranta poikkeaa Metsäkankaasta. Joustavassa organisaatiossa voidaan lähialuetoimintaa mukauttaa alueiden muuttuessa, esimerkiksi väestön ikääntyessä.
Yhtymässämme on yhteisiä toimintoja perheneuvonta ja sairaalasielunhoito. Diakonian ja kasvatustyön aloilla on paikallisen toiminnan apuna yhteisiä työmuotoja.
Joitakin resursseja vaativia tehtäviä voidaan hoitaa vain yhteistyönä, kuten nyt painopisteenä oleva nuorten aikuisten tavoittaminen. Voisi ehkä ajatella, että myös lähetystyö kannattaisi hoitaa keskitetysti.
Isot tapahtumat kuten Kärsimystie-katunäytelmä ja Joulukylä hoituvat samaten paremmin isossa yksikössä.
Mikä muuttuisi hallinnossa?
Lähes 20 vuoden luottamushenkilöurani ajan olen ihmetellyt, kuka seurakuntayhtymää johtaa. Yhtymän kasvot julkisuuteen kuulunevat yhteisen kirkkoneuvoston johtovuorossa olevalle kirkkoherralle. Ei tässä isompia ongelmia ole ilmennyt. Jossakin hankalassa tilanteessa kuitenkin voisi olla hyvä, että jollakin olisi selvästi valta ja vastuu. Yhden kirkkoherran malli olisi selkeä. Hänen alaisiaan olisivat lähikirkkoalueita johtavat papit, ehkä nimikkeellä aluekappalainen.
Seurakuntavaalit muuuttuisivat äänestäjän kannalta ymmärrettävämmiksi. Valtaosa seurakuntalaisista ei edes tiedä, mitä ovat kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvosto. Ääniä joudutaan hylkäämään. Yhden seurakunnan mallissa voi äänestää omaa suosikkiaan, vaikka tämä asuisi väärässä kaupunginosassa. Kaupungin reuna-alueiden edustus kirkkovaltuustossa voisi vähentyä. Näin ei käy, jos alueella äänestetään ahkerasti ja siellä on päteviä ehdokkaita.
Vaaleilla valittavat seurakuntaneuvostot jäisivät pois. Tilalle tulisivat vastuuryhmät tai johtokunnat. Ne voisivat olla kirkkovaltuuston nimittämiä tai johtavan papin seurakunta-aktiiveista keräämiä. Teoriassa demokratian voisi ajatella kaventuvan, ei välttämättä käytännössä. Kokemus on, että seurakuntaneuvostossa on harvoin päätettävänä tärkeitä asioita, kuten työntekijöiden rekrytointeja tai kiinteistöasioita. Enimmäkseen käydään läpi hallinnollisia rutiineja turhan pitkitetyissä kokouksissa. Kokousten valmistelu ja pöytäkirjojen hallinnointi vievät kirkkoherran ja sihteerin työaikaa. Luottamushenkilötehtävät eivät houkuttele. Vaaleihin on vaikea löytää ehdokkaita.
Rahaa odotetaan säästyvän, mikä on muutoksen tärkeimpiä pyrkimyksiä. Talouspäällikön laskelmien mukaan säästöä kertyisi, mutta tarkempia summia on vaikea arvioida. Rakennemuutos maksaa jotakin rahana ja työpanoksena, mutta on vaikea uskoa, että muutos pitkällä aikavälillä ainakaan lisäisi kustannuksia.
Miten muualla?
Suuntaus on kohti suurempia seurakuntia. Ainakin Jyväskylässä, Salossa, Mikkelissä ja Heinolassa on muodostettu yksi iso seurakunta. Helsingissä, Tampereella ja Turussa on yhdistelty seurakuntia yhtymärakenteen puitteissa. Työryhmä tutustui perustellisesti Jyväskylän seurakuntaan. Se on Suomen suurin noin 91 000 jäsenellään. Siihen kuuluu myös laaja alue kaupungin ympäristöä. Nyt ovat lisäksi Toivakan ja Joutsan seurakunnat liittymässä mukaan. Seurakunta on jaettu neljään alueeseen ja nämä edelleen yhteensä yhteentoista lähikirkkoalueeseen. Pinta-alaltaan ja väestöltään pienemmässä Lahdessa ei suunnitella kolmiportaista mallia, vaan kuutta lähikirkkoaluetta. Jyväskylässä ei haikailla seurakuntayhtymää, vaan ollaan omaan malliin tyytyväisiä. Väestöltään ja pinta-alaltaan selvästi suuremmassa Jyväskylän seurakunnassa on työntekijöitä jokseenkin saman verran kuin Lahdessa. Tämä kertoo jotakin yhden seurakunnan mallin taloudellisuudesta.
Työryhmän havaintojen mukaan lähikirkkojen identiteetti ei ole kaventunut, vaan päinvastoin kasvanut.
Yhteenvetona toivon, että selvittelyä jatketaan ja tehdään tarvittavat päätökset, että 2031 meillä on 65 000 jäsenen Lahden seurakunta, joka yhden kirkkoherran johtamana ketteränä organisaationa mukautuu niukkoihin tuloihin ja muuttuvaan Lahden kaupunkiin, jonka asukkaat se kutsuu seuraamaan Jeesusta eri tavoin eri puolilla kaupunkia.
Antero Helanterä
Lahti
