Aihearkisto: Kirjoituksia

Vierellä kulkija

Hannu Lehdeskoski

Keski-Lahden seurakunnan pastori

Saarna Mukkulan kirkossa 16.9.18

17.shell. Jeesus antaa elämän

Joh 5: 19-21

Virret: 517: 1-3; 728; 924; 382:1-; 451; 979

Millaiseksi tulee aikuisena sellainen lapsi, joka on ollut näkymätön omille vanhemmilleen? Entä sellainen, jota vanhemmat eivät ole kuunnelleet? Millaiseksi tulee aikuisena lapsi, jota ei ole arvostettu tai tuettu, ei kannustettu tai haastettu? Jokin näistä voi olla sinun oma kokemuksesi lapsuudesta, minä ainakin itse löysin omani.

Nähdyksi, kuulluksi, tuetuksi, kannustetuksi, arvostetuksi ja haastetuksi tuleminen ovat ihmisen perustarpeita. Näitä kokemuksia meistä jokainen tarvitsee kasvaaksemme tasapainoiseen aikuisuuteen ja elääksemme hyvää elämää. Jos olemme jääneet lapsena ilman joitain perustarpeita, me haemme niitä aikuisena läheisistä ihmisissuhteista.

Meidän on kuitenkaan turha syytellä vanhempiamme tai ketään lapsuuden aikaista läheistä aikuista siitä, että olemme jääneet jotain paitsi. He ovat tehneet parhaansa meidän hyväksemme. He eivät ole voineet mitään sille, etteivät ole ottaneet meitä huomioon niin paljon kuin me lapsina olisimme tarvinneet. Heilläkin on ollut epätäydelliset vanhemmat.

Mutta on hyvä tiedostaa oma historiansa, oma lapsuutensa ja se, millaiset eväät aikuisuuteen on saanut. Sitä kautta oppii tuntemaan itseään ja tietämään, miksi reagoi eri asioihin niin kuin reagoi. Mitä enemmän ja paremmin tuntee itsensä ja lapsuutensa, sitä helpompaa on myös olla oma itsensä. Sitä vähemmän tekee sellaisia asioita, joita ei haluaisi tehdä, sitä paremmin pystyy ottamaan toiset ihmiset huomioon.

Jeesuksesta sanotaan tämän päivän evankeliumissa, että hän ja Jumala ovat yhtä. Jeesuksen kohdanneet ihmiset kokivat Jumalan toimivan Jeesuksen kautta. Jeesus toimi, niin kuin hänen kohtaamansa ihmiset olisivat halunneet toimia, mutta eivät pystyneet. Jeesus osoitti sellaista hyväksyntää toisia ihmisiä kohtaan, johon Jeesuksen seuraajien mielestä pystyi vain Jumala – niin ja siis tietenkin Jumalan poika.

Oliko Jeesus jumalallinen vai niin täydellinen ihminen, että hän näytti ihmisistä jumalalliselta? Jeesus eli evankelistojen mielestä niin täydellistä ihmisen elämää, että hänen tekonsa näyttivät Jumalan toiminnalta. Jos otetaan kirkon opetus Jeesuksen kahdesta luonnosta todesta, meidän on ajateltava, että hänen elämässään ihmisyys tuli täydellisesti esille.

Jeesuksen olemuksessa ei ole tärkeää se, että häntä sanotaan Jumalan pojaksi, sillä se on ennen kaikkea arvoni ja uskontunnustus. Erityistä Jeesuksessa on se, että hän eli ilman turvarakennelmia, ilman itserakennettuja suojia. Hänen ei tarvinnut etsiä turvaa, sillä hänen vanhempansa olivat kasvattaneet hänet rakkaudella, edellä käyttämällä kielellä sanottuna, hänen perustarpeensa oli täytetty. Hän pystyi olemaan vapaa, hän ollut jäänyt mitään paitsi, eikä hänen tarvinnut kuunnella toisten ihmisten odotuksista. Ja juuri siksi, että Jeesus pystyi elämään elämäänsä täydellisenä ihmisenä ja tässä täydellisessä ihmisyydessään hänen jumaluutensa tuli julki.

Ennen tämän sunnuntain evankeliumia juutalaiset johtajat hämmästelevät Jeesuksen toimintaa, sillä hän ei toimi niin kuin heidän yhteisössään on tapana. Näin rakkautta todeksi eläville ihmisille käy. He joutuvat yhteisön johtajien silmätikuiksi. Jeesus ei ole ainoa ihminen maailmassa, joka on teloitettu rakkauden takia. Monet ihmiset ovat päässeet hengestään vain siksi, että he ovat sanoneet yhteisössään olevan synnin synniksi ja epäoikeudenmukaisuuden epäoikeudenmukaisuudeksi ja toimineet yhteisöstä pois sysättyjen parhaaksi.

He ovat olleet piikkinä yhteisönsä johtajien lihassa, sillä ovat kertoneet ääneen sen, että yhteisön jäseniä käytetään hyväksi, että yhteisön ulkopuolelle jätetyt eivät tosiasiassa ansaitse heihin kohdistuvaa vainoa. He ovat kertoneet kaikille, että yhteisön muka Jumalalta saamat säännöt ovat oikeastaan vain yhteisön itsensä kehittämiä tapoja pitää tilanne edullisena yhteisön johtajille.

Miksi näin tapahtuu, miksi yhteisö alkaa elää elämää, jossa epäoikeudenmukaisuutta ei huomata? Miksi ihmiset eivät pysty havainnoimaan yhteisössä olevaa epätasa-arvoa?

Syy on varmaan siinä, että jos he tunnustaisivat yhteisönsä epäoikeudenmukaisuuden, silloin heidän pitäisi tunnustaa omassa elämässä oleva ristiriita. He vastustavat rakkautta, sillä rakkauden hyväksyminen paljastaisi heidän epätäydellisyytensä. Aina, kun ihminen ei pysty kohtaamaan toista ihmistä tasa-arvoisena, se on merkki, että jokin on pielessä. Se osoittaa, että jotkin perustarpeet ovat jäädä täyttymättä lapsuudessa.

Jos lapsi ei tule läheistensä puolelta nähdyksi, hän alkaa tuntea häpeää itsestään. Jos häntä ei kuulla, kokemus muuttuu syyllisyydeksi. Jos häntä ei tueta, hän alkaa tuntea surua. Jos häntä ei kannusteta, hänestä tulee pelokas. Jos häntä ei arvosteta, hänestä tulee vihainen ja jos hänelle ei anneta haasteita, hänestä tulee ylpeä. Mitkään näistä tunnekokemuksista ei ole ihmisen omaa syytä, vaan ne ovat reaktio siitä, että hänen perustarpeensa ovat jääneet täyttämättä.

Evankeliumien kertomukset Jeesuksesta kertovat, miten Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä juuri kamppailussa omien pimeiden puolien kanssa. Hänessä oli jotain, mikä sai suurimman osan ihmisistä päästämään irti omista tunnelukoistaan. Jeesuksen osoittama rakkaus ja lämpö sulattivat ihmisten häpeän, syyllisyyden, surun, pelon, vihan ja ylpeyden.

Evankeliumit kertovat, miten Jeesus oli valmis kulkemaan ihmisten vierellä: hän huomasi ja kuunteli, tuki ja kannustamaan, osoitti arvostusta ja haastoi kohtaamiaan ihmisiä. Evankeliumit kertovat, miten hän oli rakkaudessa niin täydellinen, että hän pystyi parantamaan kohtaamiensa ihmisten haavat ja antamaan heille oikean suunnan elämään.

Jeesus antoi meille esimerkin olla toistemme tukena. Jeesuksen toiminta on esimerkki jokaiselle meistä kulkea toisen vierellä, huomata toinen ihminen ja antaa hänen kokea arvostusta ja kannustusta. Jokaisen ihmisen tehtävä on olla toisen vierellä Kristus, joka auttaa häntä elämään ja ohjaa häntä eteenpäin.

Mieti lähipiiristäsi joku ihminen, joka sinun mielestäsi kaipaa apua. Mieti joku joka mielestäsi voisi saada itselleen apua vierellä kulkijalta. Ajattele itsesi tuoksi vierellä kulkijaksi. Mitä sinä tekisit, mitä sinä sanoisit? Kuuntelisitko vain ja antaisit läsnäolosi vaikuttaa?

Mutta teet sitten mitä tahansa läheisesi hyväksi, juuri sinä voit olla kaikessa epätäydellisyydessäsi Kristus hänelle. Sinä voit huomata sen ihmisen, joka elää häpeän vallassa, sinä voit kuunnella sitä, joka elää syyllisyyden vankina, sinä voit tukea surullista, sinä voit kannusta pelokasta, sinä voit arvostaa vihan vallassa olevaa ja sinä voit antaa haasteita ylpeälle.

Toisen ihmisen auttamiseen ei tarvita täydellistä ihmistä, älä siis piiloudu vajavaisuutesi taakse. Riittää, kun haluat auttaa, riittää, kun haluat toimia Jumalan kätenä maailmassa. Riittää, kun lähdet kävelemään toisen vierellä ja kuuntelet, mitä hän sinulta toivoo.

Omissa vaatteissa

Saarna Sateenkaarimessussa 16.8.2018

sunnuntai helluntaista (Itsensä tutkiminen)

Matt. 23: 1-12

Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:

”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.

Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

*

Jokunen vuosi sitten lapsuuden sankarini Matti Nykänen meni naimisiin. Hänen vihkipappinsa totesi vihkipuheessaan, että on monia, jotka ajattelevat että meidän kummankaan ei pitäisi olla tänään tässä. Vihkijän naispuolisena pappina, Matin elämänsä kompasteluiden takia. Vaan siinä he alttarin molemmin puolin seisoivat.

Tässä kaupungissa ja sen seurakunnissa on monia, jotka ajattelevat, että meidän ei pitäisi olla tänään tässä. Minun naispuolisena pappina, kirkkoväkeen kuuluvien sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkyvinä ja avoimesti itsenään ja läheistensä kanssa. Vaan tässä me nyt olemme.

Kirkkojen ovet Lahdessa ja Hollolassa ovat kaikki Sateenkaarimessulta kirkkoherrojen yhteisellä päätöksellä suljettu, mutta me noudatamme sitä kirkkomme katekismuksen ohjetta, jonka mukaan kekseliäs rakkaus etsii aina uusia keinoja tehdä hyvää. Jumalanpalvelusvaatteet ja alttaritarvikkeet ovat kulkeutuneet tänne alueen eri kirkoista. Olen hakenut messuvaatteeni Hollolasta Sovituksenkirkosta, alttaritarvikkeet ovat saapuneet tänne Orimattilasta. Kukin olemme tulleet tänne eri suunnista ja yhdessä tätä messua on tehty. Ehtoollisleivän ja viinin, yhteyden aterian, hakeminen Ristinkirkosta tänne alamäkeen, torin varteen, teki kyllä mieleni surulliseksi. Mutta tässä me nyt olemme.

Ei ole sattumaa että juuri monet naispuoliset papit ovat Lahden seudulla halunneet olla mukana Sateenkaarimessuja järjestämässä. Voimme tunnistaa jotakin yhteistä siitä kokemuksesta, jossa pitäisi anoa vapautusta omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan tai verhota niitä ollakseen oikeanlainen kristitty. Oikeanlainen kristitty jonkun mielestä. Tunnistamme, että on olemassa niin painavia taakkoja, että niitä on aivan mahdotonta kantaa. Niiden kanssa on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: nääntyä niiden alle tai lakata kantamasta.

Perinteisesti kirkossa on elänyt vahva nääntymisen ja uhrautumisen kulttuuri. Ikään kuin todesta otettavaan kristillisyyteen kuuluisi, että on pikkuisen tukalaa ja näännyttävää. Kirkon tehtävä ei ole taakoittaa, vaan vapauttaa. Yhdessä olemme tänään luomassa toisenlaista perinnettä. Vapauttamisen perinnettä. Sitä, missä taakat lasketaan ja ihmisiä vapautetaan siitä, minkä kantaminen on täysin mahdotonta. Alttarin risti ja ehtoollinen muistuttavat, että Kristus on kerran uhrin antanut ja ristinsä kantanut, että me voisimme elää vapaina, armahdettuina ja kokonaisina Jumalan luomina ihmisinä. Jättää mahdottomat taakat tien varteen ja kulkea vapaina.

Tämän päivän evankeliumi houkuttaisi vetämään mutkat suoriksi ja soimaamaan heitä, joiden mielestä meidän ei pitäisi tänään olla tässä. Se olisi helppoa, epäoikeudenmukaisuudesta ja armottomuudesta riittäisi tarinoita. Sellaisia, joita ei haluaisi uskoa tänä päivänä todeksi.Sielunhoitajana olen kuunnellut niitä tarinoita pyhään vihaan asti. Ei haluaisi uskoa, että ihmiselle voi puhua tai häntä voi kohdella niin, kuin välillä kuulen.

Meitä ei tänään kuitenkaan kehoteta tutkimaan toisia vaan itseämme. (Toisen tutkiminen meiltä usein sujuu.) Kuka minä ole? Minä itse, identiteettini sellaisena kuin sen tänään koen ja ymmärrän. Millainen Jumalan lapsi olen? Siitä käsin voin kysyä kaverilta: Kuka sinä olet?

Jokaisessa meissä on kaikki värit. Enkä puhu nyt seksuaalisuudesta tai sukupuolisuudesta, niin kuin ne koemme, vaan ihmisyydestä yleisesti. Jumalan luomina ihmisinä joukossamme ei ole yhtään valuvikaista tai mustavalkoista sielua. Voimme toki uskoa niin itsestämme tai toisistamme, mutta se ei kerro kaikkea siitä, mitä me kokonaisina, aitoina ja syvimmin olemme. Kaikissa meissä on ihmisyyden kaikki värit. Miten kokonaisina ja aitoina uskallamme olla tänään elossa ja näkyvissä, ei sekään kerro meistä kaikkea. Se voi kertoa jotakin rohkeudesta tai peloista, se voi kertoa läheisten tuesta tai yksinäisyydestä, se voi kertoa taakoittavasta tai vapauttavasta yhteisöstä, jossa elämme.

Se miten olen tänään kaikkien värien kanssa olemassa ja näkyvissä kertoo ennen kaikkea elämäntarinastani. Olenko saanut olla se kuka olen? Olenko saanut kasvaa juuri tällaisena kokonaisena Jumalan luomana ihmisenä, kuka olen? olemmeko me toinen toistemme kanssa jakaneet sitä ihmisyyttä, joka tekee kaiken tämän mahdolliseksi? Tukeneet siinä hengessä, että Jumalan luomina meissä jokaisessa on ihmisyyden kaikki värit, kaikki kyvykkyys, mahdollisuudet ja kasvun idut. Rohkaisseet tulemaan omana itsenä olevaksi ja näkyväksi Jumalan lapseksi, Kristuksen ja toistemme veljiksi ja sisariksi.

Päivän yksi raamatunkohdista on lapsuuteni suosikkikertomus Daavidista ja Goljatista. Paimenpojan rimpulan ja suuren taistelijan kohtaamisesta. Vähemmistöjen juhlaviikolla houkutus olisi tehdä tulkintoja vähemmistön taistelusta ylivoimaista vastustajaa vastaan, vieläpä lopun kunniakkaasta voitosta, mutta koetetaan pidättäytyä nyt älyllisestä köyhyydestä ja katsoa toisesta näkökulmasta. Luen tästä taistelukohtauksesta yhden katkelman.

*

  1. Sam. 17

Saul puki Daavidin ylle oman sotapaitansa, pani pronssikypärän hänen päähänsä ja puki hänen päälleen haarniskan. Daavid sitoi vielä miekan vyölleen. Mutta näissä varusteissa hän ei pystynyt kävelemään, sillä hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt sellaisia. Daavid sanoi Saulille: ”Minä en voi näissä edes kävellä. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.” Ja Daavid riisui ne yltään.

Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista. Tämä lähestyi Daavidia edellään kilvenkantaja. Filistealainen katseli Daavidia ja näki, että hän oli sorea, parraton nuorukainen, mitätön vastustajaksi. Hän huusi Daavidille: ”Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä?” Ja filistealainen kirosi Daavidia kaikkien jumaliensa nimeen ja sanoi: ”Tule tänne, niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille!” Mutta Daavid vastasi: ”Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut.”

*

Daavid valmistautuu taisteluun ylivoimaa vastaan. Hänelle puetaan parhain sota-asu, mutta se on hänelle vieras, epäsopiva ja aivan järjettömän kömpelö ja painava. Hän ei pysty ottamaan siinä ainuttakaan askelta. Siinä ei voi liikkua. Niinpä hän riisuu sen. Hän taistelee omissa vaatteissaan. Oma asu tekee hänet suojattomaksi ja haavoittuvaksi, hän joutuu pilkan ja naurun kohteeksi, mutta hän pystyy liikkumaan. Hän kävelee, kumartuu, liikkuu ja taistelee omissa vaatteissaan.

Elämässä voi kulkea vain omissa vaatteissa. Haasteita ja taisteluita päin, elämään ylipäänsä, voi käydä vain omissa vaatteissa. Me voimme tarjota toisillemme vieraita vaatteita, rooleja, tehtäviä ja identiteettejä. Ne voivat olla ihan hyviäkin, mutta ne eivät ole omia. Ja jos ne eivät ole omia, niissä ei voi kulkea, ei ottaa askeltakaan. Elämää ei voi elää lainavaatteissa eikä toisen varusteissa, voi elää ja kulkea vain omissa vaatteissaan, omana itsenään. Jumalan luomana omana itsenään.

Tässä tulemme siihen, mikä meitä kirkossa erottaa ja sulkee Sateenkaarimessulta tämän kaupungin kirkkojen ovet: Mitä ajattelemme siitä ja miten ymmärrämme, että olemme Jumalan luomia kokonaisia ihmisiä? Ja onko sillä lopulta merkitystä, mitä me ihmiset siitä ajattelemme, jos se on Jumalan luomistyötä?

Tässä me nyt olemme. Mutta unelmamme on se, että Lahden seudun kirkkojen ovet avautuvat ja me voimme viettää Sateenkaarimessua kirkossa, johon jokainen voi kokea olevansa lämpimästi tervetullut omana kokonaisena itsenään, ”omissa vaatteissaan”. Pelkäämättä ja turvassa, avoimesti Jumalan luomana, syntisenä ja armahdettuna, kokonaisena ihmisenä.

Pidämme sitä toivoa yllä ja muistutamme toisiamme Pia Perkiön hienolla laululla ”Luojan kaunein ajatus”.

Sirkku Laitinen

Hollolan seurakunnan kappalainen

Lahden seurakuntien vs. sairaalapastori

Kaikkien ihmisten kirkko?

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käyty vaaleja. On valittu piispoja Helsinkiin ja arkkihiippakuntaan. Oulun hiippakunnan piispanvaaliasettelut ovat käynnissä ja kohta valitaan myös Espoon hiippakunnalle uusi piispa.

Piispan vaalit eivät taida kovin montaa suomalaista kiinnostaa. On piispana kuka tahansa, kirkko näyttäytyy seurakunnissa samana menneitä muistelevana ja täysin tästä elämästä irrallaan olevia asioita pohtivana instituutiona.

Ensi syksynä kuitenkin pidetään vaalit, jolla on todellista merkitystä kirkolle. Ensi syksynä pidetään nimittäin seurakuntavaalit, jossa valitaan edustajat kirkon luottamuselimiin, paikallisseurakuntatasolta kirkolliskokoukseen asti.

Kirkon tulevaisuuden linja on kiinni näiden vaalien tuloksesta. Säilyykö sama meno vai saadaanko kirkon päättäviin elimiin ihmisiä, jotka haluavat tehdä kirkosta todella kaikkien ihmisten kirkon?

Vuosien mittaan on seurakuntavaalien äänestysprosentti pienentynyt pienentymistään. Viime kirkkovaaleissa vuonna 2014 äänesti noin 15 prosenttia äänioikeutetuista seurakunnan jäsenistä, joita ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon konfirmoidut jäsenet. Parantamisen varaa siis on.

Jos sinusta kirkko tuntuu elävän menneen talven lumilla, ei ole reilua kritisoida kirkon toimintaa, tekemättä mitään kirkon muutoksen eteen.

Kirkon suunta on kiinni siis siitä, millaisia luottamushenkilöitä seurakunnissa ja kirkolliskokouksessa on. Vain lähtemällä tekemään itse muutosta, sen voi saada aikaan. Seurakuntaneuvostoissa ja kirkkoneuvostoissa tehdään yksittäisiä seurakuntia koskevat päätökset ja he valitsevat myös kirkolliskokousedustajat. Näihin luottamuselimiin tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja sitoutuvat tekemään työtä sen eteen.

Jos siis koet, että kirkon pitäisi muuttaa suuntaa, niin nyt olisi tuhannen taalan paikka. Ei kannata kritisoida kirkon toimintaa, kun siihen kerran on mahdollisuus vaikuttaa. Jos siis täytät tänä vuonna 18 vuotta ennen 18.11. ja olet kirkon konfirmoitu jäsen ennen 17.9., voit asettua ehdokkaaksi. Jos olet yli 16 -vuotias kirkon konfirmoitu jäsen voit äänestää vaaleissa.

Yksi asia kannattaa muistaa. Seurakuntavaalilistoja on erilaisia. Jos haluat uudistaa kirkkoa kannattaa hakea lista, jonka tavoitteena on kirkon uudistaminen, muuten äänesi voivat mennä eri tavalla ajatteleville. Etsi siis kaltaisiasi ja liity joukkoon. Yksi kirkon piirissä uudistusta hakeva ryhmä on Tulkaa kaikki -yhteisö. Vaikka Tulkaa- kaikki yhteisö ajavaakin avoimesti seksuaalivähemmistöjen asiaa, se pitävät myös esillä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa.

Jos haluat tehdä velvollisuutesi kirkon jäsenenä ja tuoda kirkon nykyaikaan, ryhdy ehdokkaaksi, käy äänestämässä ja houkuttele kaverisikin äänestämään. Ehdokkuus ja äänestäminen seurakuntavaaleissa ovat ainoita tapoja vaikuttaa tulevaisuuden kirkkoon. Kaiken lisäksi äänestysprosentin alhaisuudesta johtuen läpi pääsemiseen ei tarvita suuria äänivyöryjä.

Tehdään syksyn seurakuntavaaleista 18.11.18 kaikkien kirkon jäsenten vaali!

Hannu Lehdeskoski

Rakkauden ja armon kaipuu on syvää!

Kirkon toiminta tulee lähelle ihmisten kaipuuta ja tarvetta toimia armon ja avun piirissä. Viime vuosina on uudella tavalla tullut todeksi Raamatusta Matteuksen evankeliumin 5:13:

” Te olette maan suola.”

Se on totta ja todellisuutta tänään 2018. Armon ja avun ovet ovat auki kaikille ja kirkko on uskaltanut puolustaa kaikista hädänalaisimpia viime vuosina, kun turvapaikanhakijat ovat hakeneet apua kirkon piiristä. Hätään on vastattu.

Tämä on yksi esimerkki siitä, että kirkko on ajankohtainen ja merkittävä edelleen. Armon ja rakkauden tarve on kasvanut, siksi siis areenalla on evankeliumi ja kirkko.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuuden suuntaa ja toimintaa uudelleenarvioidaan ensi syksynä, kun marraskuussa on seurakuntavaalit 18.11.

Ne ovat merkitykselliset vaalit!

Olen toiminut Tampereen hiippakunnan Tulkaa kaikki-liikkeen maallikkoedustajana kirkon parlamentissa, Kirkolliskokouksessa vuodesta 2016 lähtien.  Meillä oli upea ehdokaslista 2016 kirkolliskokousvaaleissa. Se on kantanut hyvää hedelmää, sillä Tulkaa kaikki-liike on laajentanut toimintaansa ja siitä on tullut Hämeessä aktiivinen toimija.

Olemme kokoontuneet näiden vuosien ajan Lahdessa säännöllisesti ja käsitelleet niin kirkolliskokouksen kuin paikallisseurakuntien asioita. Toimintaryhmämme on ollut minulle tärkeä tuki ja kannustanut kirkolliskokouksen työskentelyssä. Tapaamisissamme olemme jakaneet kokemuksiamme, käsitelleet ongelmallisia tilanteita ja tehneet työtä yhteisen Tulkaa kaikki -liikkeen Häme-kattojärjestön eteen.
Tulkaa kaikki-liike toimii mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäjänä kirkossa, ajaa kirkollista vihkimistä kaikille ja  liike haluaa edistää demokratiaa kirkossa.

Tuorein esimerkki demokratian laajentamisen tarpeesta kirkossa oli nyt tänä talvena. Arkkipiispan vaalien yhteydessä oli useammassa mediassa kirjoituksia ja kannanottoja siitä, että arkkipiispan vaalissa äänioikeus tulisi olla kaikilla kirkon jäsenillä (mm.Satakunnan Kansan pääkirjoitus 22.3.2018). Se on oikeutettu vaatimus. Kannatan suoraa kansanvaalia sekä kirkolliskokouksen jäsenten että arkkipiispan valinnassa .

Nämä konkreettiset esimerkit ovat selkeä ja konkreettinen viesti kaikille : äänestäkää syksyn seurakuntavaaleissa, jos haluatte edistää näitä asioita!

Äänestystakuu on vain Tulkaa kaikki-liikkeen listoilla. Silloin kannatat kirkollista vihkimistä kaikille pareille ja äänesi tukee sitä. Tähän asti muilla listoilla on ollut sekä samaa sukupuolta olevan parin vihkimistä kannattavia (liberaaleja) että sitä vastustavia ( konservatiiveja). Silloin ei ole äänestystakuuta, et tiedä kumpaa linjaa äänesi lopulta vahvistaa kirkossamme.

Tulkaa kaikki-liike on onnellinen ja kiitollinen tuestasi ja avustasi. Tule mukaan ja lähde uudistamaan kansamme rakasta kirkkoamme!

Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran 14.-18.5.Turussa. Kirjoitan sen jälkeen tässä blogissa kuulumiset sieltä.

Siunattua, syväähyvää ja Jumalan hoivaa tähän kevääseen meille kaikille!

Kirsi Ojansuu-Kaunisto